Rovaniemen Palloseura hävisi Oulun Luistinseuralle maalein 1-5 (1-2) B-nuorten I divisioonan ottelussa Saarenkylässä lauantaina.
RoPSin 1-2-kavennuksen iski kärjessä pelannut Jyri Kokkonen ensimmäisen puoliajan lopulla.
RoPS makaa 12 joukkueen sarjassa kolmanneksi viimeisenä, kun kolme kierrosta on pelaamatta. Kolme viimeistä joukkuetta putoaa syksyksi piirisarjaan.
Viimeisissä otteluissa vastaan asettuvat samassa tilanteessa olevat PK-37 Iisalmesta ja VPS-j Vaasasta. Kevätkierroksen hegemoniaottelussa RoPS kohtaa paikallisvastustaja Lynxin 24. kesäkuuta.
Ensimmäistä kertaa B-juniorien vastuuvalmentaja toiminut Keijo Kurvinen oli tyytyväinen omiensa peliin murskatappiosta huolimatta, sillä suuri osa RoPSin pelaajista oli vuonna 1994 syntyneitä C-junioreita. OLS on myös sarjan vahvimpia joukkueita eikä se ole hävinnyt sarjassa vielä peliäkään.
Kurvinen suoritti ottelussa kuusi pelaajavaihtoa, jotta vähemmän peliaikaa saaneetkin saivat tuntumaa loppukautta varten.
- Roolituksia haettiin viimeisiin peleihin. Hyvä ensimmäinen puoliaika antoi luottamusta jatkoon, Kurvinen sanoi. PP
© 2009 Lapin Kansa