Uutisblogi

RoPS eteni Ylivieskassa 16 joukkoon Suomen cupissa

Cupin 6. kierros pelataan jo 6. heinäkuuta, joten samalle päivälle merkitty Ykkösen kotiottelu FC Korsholmia vastaan siirtyy toiseen ajankohtaan. Cupin 6. kierroksella on mukana pääasiassa liigan ja ykkösen joukkueita.

011130
RoPSin unkarilais-valmentaja György Hamori pisti juniori Mika Gröhnin avaukseen. Hän tekikin ottelun avausmaalin. Kuvassa myös joukkueenjohtaja Timo Gerdt (vas.).

Alempisarjalaisista mukana rimpuilevat vielä FC Espoo, Salamat ja Järvenpään Palloseura. Ne ovat luonnollisesti haluttuja vastustajia seuraavassa arvonnassa, joka tapahtuu Jokerit - KuPS -liigaottelun puoliajalla ensi torstaina (26.6.). Arvonta on suora eli alempisarjalaiset eivät saa enää automaattista kotietua.

RoPSin ja YPA:n tasoero tuli selvästi näkyviin, mitä pitemmälle peli eteni. Alku oli tasainen, mutta sen jälkeen riitti tapahtumia ylivieskalaisten maalilla. Juha Majava ehti ampua kertaalleen tolppaan ennen kuin avausmaali syntyi. Juha Puron ristipallo tavoitti puolen tunnin kohdalla Tibor Markuksen, joka jatkoi Mika Gröhnin läpiajoon. Vasempana laitalinkkinä avausjakson pelannut juniori ampui pallon hallitusti maalin ylänurkkaan, 0-1.

Juha Puro pohjusti pitkällä puolustuslinjan läpäisseellä syötöllä myös ottelun 0-2 -maalin 53. minuutilla. Kärkimies Janne Järvinen päätti irtioton verkkoon.

Kaksi viimeistä maalia RoPS teki kahdeksan viimeisen minuutin aikana. Ensin toimi Mika Hännisen, Matti Kutilan ja Norbert Kerenyin yhteispeli. 0-3 viimeisteli Kerenyi alanurkkaan. Loppunumerot sinetöi kärkeen nostettu RoPS-toppari Petri Jalava, joka puski pallon verkkoon Janne Uusinarkauksen keskityksestä. Loppuhetkillä Jalava ehti puskea pallon kertaalleen ylärimaan. Maalipuita kolisteli myös kolmannen maalin tehnyt Kerenyi vapaapotkusta.

RoPS oli reissussa lähes parhaalla koostumuksella. Syrjässä oli vain varoitustilin ”tyhjentänyt” Juho Kirjonen.

”Hyvä kenraali torstain derbyyn”

– Tämä oli hyvä kenraali torstain Ykkösen derbyyn Tornion Palloa vastaan, näki RoPS-manageri Jouko Kiistala.

RoPS kohtaa TP-47:n Rovaniemen keskuskentällä klo 18.30. Pelissä on sikäli paljon panosta, että TP-47 johtaa sarjaa eikä RoPSin auta jäädä juurikaan kelkasta, mikäli seura aikoo pysyä tavoitteessa eli pyrkiä ensi kaudeksi Jalkapalloliigaan.

RoPSin kokoonpano Ylivieskassa: Sandor Matus, Petri Jalava, George Chilufya, Juha Puro, Norbert Kerenyi, Juha Majava (80. Matti Kutila), Mika Gröhn (45. Janne Uusinarkaus), Zeddy Saileti, Mika Hänninen, Janne Järvinen, Tibor Markus (70. Mika Huikari). (KP)

 

2003 Lapin Kansa

 


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi