Rovaniemen Palloseuran Ruotsin retki päättyi tiistai-iltana Kiirunassa. RoPS kohtasi harjoitusottelussa Ruotsin ykkösdivisioonassa pelaavan Kiruna FF:n ja hävisi 2-1 (0-1).
RoPS oli ottelussa hallitsevampi osapuoli, mutta isäntäjoukkue sai tehtyä toisella jaksolla voittoon riittäneet kaksi maalia - molemmat rikkeiltä haiskahtaneissa tilanteissa.
- Hieman tuntui kotiinpäinvedolta, RoPSin valmentaja Jukka Ikäläinen luonnehti varovaisesti.
RoPSin maalin teki Dejan Godar kaukolaukauksella. Keskikentältä lähtenyt veto muutti Kiirunan pakista suuntaa eikä maalivahti voinut sille mitään.
Ikäläinen ei kuitenkaan pitänyt ottelun lopputulosta kovin tärkeänä, vaan palasi joukkoineen tyytyväisenä Rovaniemelle.
- Askel askeleelta on menty parempaan suuntaan varsinkin lauantain Boden-peliin verrattuna. Nämä olivat erittäin hyviä ja tärkeitä harjoituspäiviä.
- Mukavaa on myös se, että loukkaantuneet pelaajat alkavat tervehtyä. Petri Jalava ja Ville Syväjärvi olisivat voineet jo pelata, mutta säästelivät vielä kentän laidalla. Mika Nenonen pelasi toisen puoliajan, Ikäläinen totesi.
RoPSin uudet vahvistukset brasilialaiset Cleiton de Queiroz ja Rodrigo De Lazzari sekä ranskalainen Jeremy Jehan saivat tunnustuksen valmentajalta.
- He ovat osoittautuneet todellisiksi vahvistuksiksi, Ikäläinen vahvisti.
Ikäläinen vetää joukkueelle harjoitukset vielä tänään ja huomenna ennen pääsiäistaukoa. RoPS aloittaa Ykkösen 29. huhtikuuta Vaasassa vierasottelulla VIFK:ta vastaan. (JP)
© 2006 Lapin Kansa