Uutisblogi

RoPS Helsinkiin Atlantiksen vieraaksi

Copy-of-RoPS---Verkkosivut-Uutiskuva-1

RoPS:n kausi Miesten Ykkösessä jatkuu vieraspelillä. Sairastuvalla on ruuhkaa, joten näyttöpaikkoja tarjolla monille pelaajille.

RoPS:n miesten edustusjoukkueella on kautta jäljellä vielä kolmen ottelun verran. Seuraavaksi joukkue kohtaa Miesten Ykkösen ylemmässä jatkosarjassa Atlantis FC:n Helsingissä. Takana on harjoitusviikko komean kotivoiton jälkeen, kun HJK Klubi 04 taipui 2-1 tappioon viime viikonloppuna.

RoPS:n päävalmentaja Jari Alamäki kertoo, että joukkueessa on ilmennyt kuluneella viikolla paljon vaivoja ja kaupungissa kiertelevät flunssapöpöt ovat saavuttaneet myös RoPS:n pelaajat.

- Harjoitusviikko on sujunut suunnitelman mukaisesti ja vaikka pelaajia tulevasta ottelusta tulee puuttumaan paljon, lähdemme luottavaisin mielin kohti Helsinkiä. Poissa sunnuntain pelistä ovat Aaro Tiihonen, Jegor Petrishin, Simo Roiha, Valtteri Vatanen, Tomas Varhi, Tatu Lakela ja todennäköisesti Arttu Leppänen. Nyt saavat vähemmän peliaikaa tällä kaudella saaneet pelaajat hyvän näyttöpaikan.

Atlantis FC on fyysisesti vahva joukkue ja Alamäen mukaan täysin erilainen kuin edellisessä pelissä kohdattu Klubi 04.

- Tällä kaudella olemme pelanneet hyvin Atlantista vastaan, sillä kevään vieraspelissä pelasimme 0-0 tuloksen ja kotipelissä yöttömän yön ottelussa voitimme heidät 2-1. Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten pärjäämme heitä vastaan hieman tavanomaisesta poikkeavalla kokoonpanolla, Alamäki toteaa.

Atlantis FC on kuuden joukkueen muodostaman ylemmän loppusarjan taulukossa juuri RoPS:n edellä neljännellä sijalla. Piste-ero joukkueiden välillä on tällä hetkellä kuitenkin jo kymmenen pistettä. Atlantis on aloittanut jatkosarjan vahvasti voittamalla sekä Klubi 04:n että FC Jazzin.

RoPS/2 aloittaa nousukarsintaottelut

Viikonloppuna tulessa on Ykkösen ottelun lisäksi myös RoPS/2 joukkue, joka aloittaa kaksiosaisen nousukarsintasarjan Miesten Vitosessa kotiottelulla Oulun Jalkapalloklubia vastaan. Ensimmäinen kohtaaminen pelataan Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 29.9. klo 15:00. Tervetuloa Keskuskentälle kannustamaan, myös katsomoravintola on avoinna! Karsintasarjan toinen osa pelataan Oulussa 6.10.


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi