RoPS:n johtokunta kirjoittaa raportin kokouksissaan käsittelemistä asioita. Tavoitteemme on lisätä ajankohtaisten ja myös valmistelussa olevien asioiden avoimuutta seurayhteisössä. Johtokunnan raportti huhtikuun kokouksesta löytyy alta.
LAJI
Miesten edustusjoukkueen tuorein sopimuspelaaja on pahasta loukkaantumisesta toipunut Samuel Olabisi, joka tuo kaivattua kokemusta nuoren joukkueen takalinjoille. Sarjan avaus Kokkolassa tuotti niukan maalin tappion.
Naisten edustuksen valmistautuminen sarjaan on edennyt suunnitellusti. Tuoreen yhdysvaltalaismaalivahdin otteet ovat vakuuttaneet valmennusjohdon.
B-nuorten SM-karsintasarjassa RoPS on tukevasti viiden kärkiryhmässä matkalla kohti kesän SM-sarjaa.
Nappulakausi starttaa 13.5.2024 alkavalla viikolla. Ilmoittautuminen on edelleen käynnissä. Markkinointitoimia tehostetaan edelleen. Tavoitteena on edelleen 500 kesänappulaa.
TALOUS
Käytiin läpi keskeiset taloudenpitoon koskevat asiat. Kausari- ja yhteistyökumppanimyynti vaatii edelleen tehostamista ja lisäponnisteluja. Junioreiden vanhemmille on suunnattu kausarikampanja. Lisäksi toteutetaan Pohjolan OP:n omistaja-asiakkaille suunnattu etukampanja. Edelleen tulossa on yrityksille, yhteisöille ja yksityisille henkilöille markkinoitava lahjakausari. Erikoishintaan ostetut lahjakausarit toimitetaan Rovaniemelle saapuneille maahanmuuttajille kotoutuskeskusten toimesta.
OTTELUTAPAHTUMAT
Otteluiden järjestelyissä vapaaehtoisten merkitys on ratkaisevan tärkeä. Ottelutapahtumien suunnitteluillassa huhtikuun alussa heitä oli paikalla iso joukko, mutta lisävoimia kaivataan edelleen. Tehtäviä löytyy jokaiselle. Halukkaat voivat olla yhteydessä seuran toimistoon.
SEURAN VERKKOPALVELUJEN UUSIMINEN
Seuran verkkopalvelujen uudistaminen on käynnistetty tiimityönä. Uudet verkkopalvelut toteutetaan yhteistyössä paikallisen Hutcode Oy:n kanssa siten, että seura tarjoaa kumppanuusnäkyvyyttä verkkopalvelujen teknistä toteutusta vastaan. Mukana yhteistyössä on brändiuudistuksen myötä myös Flatlight Oy. Verkkopalvelujen käyttöliittymä uusitaan ja se rakennetaan päivitystyökaluineen uudelle tekniselle alustalle. Sisällöntuotanto tehdään omana työnä. Sivuston palvelintila siirretään kotimaiselle Zoner Oy:lle. Tavoitteena on avata täysin uusi sivusto marraskuussa 2024.
JÄSENMAKSUT
Jäsenmaksuja on maksamatta huomattava määrä muistutuskirjeistä huolimatta. Toiveena on, että jäsenet hoitaisivat maksunsa ajan tasalle. Päätökset niiden osalta, jotka eivät ole jäsenmaksuaan suorittaneet, tehdään johtokunnan toukokuun kokouksessa.
JUNIORIJOUKKUEIDEN BUDJETIT
Seurassa on herännyt keskustelua siitä, tulisiko seuran antaa joukkueille sitovia ohjeita budjettien laadintaan. Todettiin, että budjetin laadintaa koskevia määräyksiä tai ohjeita ei seuran toimesta ole annettu eikä anneta. Suosituksia sen sijaan voidaan antaa. Lähtökohta kuitenkin on, että joukkueet määrittelevät viime kädessä itse budjettiensa pelisäännöt kauden alussa vanhempainkokouksissa.
Juniorijoukkueiden organisoitumisen ja vastuuhenkilöiden toiminnan tueksi laaditaan päivitetty ohjeistus. Ohjeistukseen tuodaan hyviä käytössä jo olevia käytänteitä, pöytäkirjapohjia ja budjetointipohja. Työryhmän tavoitteena on, että uusi ohjeistus on käytössä kaudelle 2025.