Jalkapalloliigaan noussut Rovaniemen Palloseura on saanut painia viime ajat monenlaisten asioiden kanssa. Viimeisimpänä listalle lisättiin uuden päävalmentajan hankinta, kun Kari Virtanen halusi hieman yllättäen purkaa ensi kautta koskevan kontrahdin.
RoPSissa Virtasen työpanokseen oltiin luonnollisesti erittäin tyytyväisiä, mutta valmentaja ratkaisi asian toisin.
- Hän vetosi sopimuksen purussa henkilökohtaisiin ja perhesyihin. Ketään ei voi töihin pakottaa, joten meillä on edessä uuden valmentajan hankinta, kertoi RoPSin puheenjohtaja Risto Niva.
RoPSin johto tapasi Virtasen viime viikolla. Tuolloin asiaa puitiin monelta kantilta, mutta päätös ei muuttunut.
- Yritimme tosissaan muuttaa ”Karon” kantaa, mutta hän ei tuntenut hommaan enää samanlaista paloa. Tarjosimme hänelle mm. palkankorotusta, mutta ratkaisu ei Virtasen mukaan ollut rahasta kiinni, Niva totesi.
Puheenjohtaja myönsi, että uuden valmentajan etsinnän kanssa tulee kiire.
- Suomalaisia tarjokkaita ei välttämällä ole enää kovin paljon tarjolla. Tilannetta on hieman kartoitettu ja ensi viikolla asian eteen tehdään lisää töitä. Tavoitteena on, että uusi valmentaja voitaisiin julkaista vielä tämän vuoden puolella.
RoPSissa ei aiota venyttää valmentajaratkaisua tammikuulle, jolloin liigalisenssikomitea päättää seuran liigapelien kohtalosta (8.1.).
- Joku valmentaja saattaa tietysti venyttää oman ratkaisunsa siihen hetkeen, mutta meillä ei sellaista suunnitelmaa ole.
Varmaa asia tässä vaiheessa on, että seuran sambialaisikoni Zeddy Saileti aloittaa edustusjoukkueen kakkosvalmentajana, kun palaa Suomeen helmikuussa.
Kari Pyykkö
© 2007 Lapin Kansa