Uutisblogi

RoPS matkaa Hongan vieraaksi

Ensimmäisten kierrosten ehkä suurin yllättäjä Rovaniemen Palloseura avasi kauden voitolla ja tasapelillä. Torstaina joukkue joutui kuitenkin maistamaan ensimmäistä kertaa tappion karvasta kalkkia, kun JJK vei pisteet Mikko Mannisen 85. minuutin 2-1-voittomaalilla.

 - Olen tietysti pettynyt, koska hävisimme kotiottelun. Ensimmäiset 45 minuuttia oli tasaista, joista viimeiset 20 minuuttia olimme jopa parempia. Toisella puoliajalle emme päässeet aiheuttamaan heidän rangaistusalueelleen todellisia hankaluuksia. Nukuimme hieman heidän maaleissaan ja muutama pelaaja unohti vartiointinsa. Harmi, että päästimme lopussa maalin. Yksi piste olisi ollut erittäin tyydyttävä tulos, harmitteli päävalmentaja John Allen.

Sunnuntaina RoPS jatkaa tiivistä ottelutahtiaan matkaamalla Espooseen FC Hongan vieraaksi. Honka nappasi torstaina kauden avausvoittonsa MYPA:sta ja teki samalla ensimmäisen maalinsa.

 - Hongalla on yleisesti ottaen hyvä joukkue, he ovat osoittaneet sen viimeisen kahden vuoden aikana. Nyt he ovat vahvistuneet entisestään ja voittivat talvella Liigacupin. He eivät kuitenkaan ole saaneet haluamaansa alkua sarjaan, toteaa Allen nostaen kärkikaksikko Dudu-Demba Savagen erityisen vaarallisena esille.

RoPS on kuten tunnettua kasannut rivinsä ennätysmäisen nopeasti. Sen peli on kuitenkin ensimmäisissä otteluissa ollut silmiinpistävän järjestelmällistä ja kurinalaista. Allen taustajoukkoineen on löytänyt jokaiselle pelaajalle sopivan roolin ja paketti on varsin toimiva. Sunnuntain Honka-kohtaamisesta tasapelipistekin tyydyttäisi valmentajaa, mutta omaan peliin luotetaan

 - Meidän täytyy uskoa, että pystymme voittamaan otteluita. Vieraista pistekin on hyvä. Emme voi pelätä ketään, vaan luotamme, että pystymme ottamaan jopa kolme pistettä vieraistakin.

Honka-leirissä RoPS:n hyvät otteet on huomioitu, mutta ensimmäinen voitto torstailta antaa uskoa omien tulosten paranemisesta.

 - Yksi kommentti minkä olen kuullut, niin yllättävän nopeasti Allenin John on saanut organisoidun hyökkäämisen ja puolustamisen kentälle. Joukkue muuttui todella paljon kauden alla, mutta Allen on ilmeisestikin tehnyt hyvää työtä joukkuepelaamisen organisoimisessa, päävalmentaja Mika Lehkosuo toteaa seuran verkkosivuilla.

Hongalta kokoonpanosta varmuudella ovat sivussa loukkaantuneet Hannu Haarala ja Valmir Seferi. Henri Aalto puolestaan kärsii pelikieltoa. RoPS lähtee otteluun täydellä miehityksellä, joskin Mika Hänninen hakee vielä parasta kuntoaan.

RoPS ja Sonera tarjoavat – koko kausi kotikatsomossa. Kotiottelut omalla stadionilla kausikortilla ja vierasottelut suorina tv-lähetyksinä; koko paketti yhdessä samaan hintaan. Lue lisää täältä


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi