RoPS avasi kautensa Miesten Kakkosessa vierasottelussa Vaasassa. Lopputulokseen 3-3 voi olla varsin tyytyväinen.
Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkueen kausi starttasi Vaasan Lemonsoft Stadionilla 22. huhtikuuta iltaottelussa, kun vastaan asettui VIFK. Ottelun alku ei ollut hyvä, sillä kotijoukkue iski ensimmäisen maalinsa jo kolmen minuutin kohdalla. Puoliajalle lähdettiin VIFK:n 2-0 johtoasemassa.
RoPS oli kuitenkin koko ajan pelissä mukana ja 61 minuutin kohdalla kavennuksesta vastasi Kimi Isometsä. Reilu vartti myöhemmin kotijoukkue karkasi uudestaan kahden maalin johtoon, mutta RoPS ei luovuttanut.
- Pelasimme koko ajan hyvää jalkapalloa. Puoliaikojen alut olivat meille vähän haastavia ja tähän meidän täytyy nyt pureutua. Uskoimme kuitenkin koko ajan omaan systeemiin ja päästiin takaa tasoihin, kertoi ottelun jälkeen päävalmentaja Ville Ulanen.
RoPS:n kaksi viimeistä maalia tulivat todella makeaan paikkaan. Joukkue teki kaksi maalia ajassa 90+5. Ensin kavennuksessa onnistui Aapo Savolainen puskumaalillaan ja melkein heti perään tasoitusosuman viimeisteli Pekka Ruotsalainen.
Jo etukäteen Ulanen piti vaasalaisjoukkuetta hyvänä tason mittarina, sillä hän pitää sitä yhtenä lohkon ennakkoon vahvimmista joukkueista.
- Kyllä tästä koko suorituksesta ja varsinkin lopun noususta saadaan valtavasti lisäbuustia omaan tekemiseen.
Joukkueen seuraava peli on tulevana keskiviikkona 26.4. klo 19:30 pelattava Suomen Cupin ottelu. RoPS kohtaa vierasottelussa Haukiputaan Pallon.
Sarjakausi jatkuu kotiottelulla Rovaniemen Keskuskentällä 6.5. klo 16:00. Kyseessä on Lapin ”paikalliskamppailu” kun vastaan asettuu sarjanousija TP-47, joka kärsi avausottelussaan niukan 3-2 tappion KuPS Akatemiaa vastaan.
Ottelun maalit:
3’ Xhosa Shkelqim (VIFK)
22’ Etoka Lubunga (VIFK)
61’ Isometsä Kimi (RoPS)
78’ Mäntymäki Vallu (VIFK)
90+5’ Savolainen Aapo (RoPS)
90+5’ Ruotsalainen Pekka (RoPS)
Kokoonapanot ja ottelutapahtumat Palloliiton Tulospalvelussa