FC United osoittautui ennakko-odotusten mukaisesti kauden tähän mennessä hankalimmaksi vastustajaksi.
Rovaniemen Palloseuran naisten edustusjoukkue haki kauden viidennen voittonsa ja kolme pistettä lauantaina Pietarsaaresta. Aivan samanlaisia maalikarkeloita ei 2-4 vierasjoukkueelle päättyneessä ottelussa nähty kuin RoPS:n aikaisemmissa peleissä. Tällä hetkellä joukkueella on viidestä pelatusta ottelusta kasassa täydet 15 pistettä maalierolla 28-4.
FC Unitedia vastaan RoPS:n maaleista vastasivat Kia Voutilainen kahdella osumallaan sekä Veera Norrman ja Niia Salminen. Tehohyökkääjä Voutilainen on kauden aikana viimeistellyt jo 12 osumaa.
Päävalmentajan Juho Pernun mukaan ottelu oli hyvin odotusten mukainen.
- Ennakoitiin, että tästä tulee kauden vaikein vieraspeli ja juuri sellainen siitä muodostui. Ensimmäiset 30 minuuttia oli meiltä lähes täydellistä peliä ja hallitsimme selkeästi.
Ennakkoon Pernu arveli luonnonnurmikentän tuovan oman mausteensa otteluun, lisäksi tuomaritoiminnalla oli RoPS-valmentajan mukaan oma osuutensa pelin kulkuun.
- Ottelun tuomari muutti linjaa kesken pelin myös vastustajan mielestä ja tämän seurauksena vastustaja pääsi peliin mukaan.
Kaiken kaikkiin peli pysyi kuitenkin vierasjoukkueella hallussa.
- Kokonaisuutena peli oli meidän kontrollissa, vaikka jouduttiin pelaamaan meille epätyypillistä peliä. Joukkueessa oli todella monta onnistujaa, isoimpana Veera Norrman, joka pelasi lähes virheettömän ottelun ja viimeisteli myös maalin. Olen todella ylpeä joukkueesta ja työmäärästä, jonka kaikki tekivät pisteiden eteen.