Rovaniemen Palloseura joutuu pelaamaan kauden viimeiset kotiottelunsa Saarenkylän tekonurmella.
Ykkösen kolmanneksi viimeisellä kierroksella vastaan tulee PK-35 Helsingistä. RoPSin toimitusjohtaja Jouko Kiistala arvioi, että säät olisivat sallineet ottelun pelaamisen Keskuskentällä. Hän oli pahoillaan liikuntatoimen menettelytavasta asiassa.
- Liikuntatoimi näkyy toimivan täysin omaan tahtiinsa. Mielestäni asiasta olisi voinut ainakin keskustella, mutta meille vain ilmoitettiin sähköpostilla, että peli pelataan Saarenkylässä, Kiistala toteaa.
Sarjassa seitsemäntenä oleva RoPS ei pääse otteluun lähellekään parhaalla kokoonpanolla. Zeddy Saileti, Mika Nenonen ja mahdollisesti myös Juha Majava ovat vammojensa vuoksi loppukauden sivussa.
Ranskalaiset jo kotonaRanskalaiset Jeremy Jehan ja Serge Dim Etong ovat jo matkanneet takaisin kotimaahansa, eikä heitä enää nähdä RoPSin paidassa.
Valmentaja Jukka Ikäläinen pääseekin nyt antamaan vastuuta myös sellaisille pelaajille, jotka ovat toistaiseksi jääneet pieneen rooliin.
- Tarkoitus on antaa nuorille pelaajille mahdollisimman paljon peliaikaa, mutta tässä on myös kokeneempien kotimaisten kavereiden näytön paikka. Toivon, että he tukevat panoksellaan nuoria kavereita, valmentaja toteaa.
RoPSin saldo Saarenkylästä on hyvä, sillä Mikkelin Palloilijoita vastaan keväällä käyty kamppailu toi 3-0 -voiton.
- Olemme olleet Saarenkylässä lyömättömiä ja sitä sarjaa olisi tietysti hieno jatkaa, Ikäläinen heittää.
Kokoonpanoa valmentaja ei muun muassa epävarman terveystilanteen vuoksi ennakkoon julista, mutta nuorten sisäänajo on koko loppukauden peruslinja.
- Juuso Majava on ollut harjoituksissa todella hyvä. Hän saattaa olla toinen hyökkääjämme jo avauksessa ja 17-vuotias nuorukainen on ainakin valmentajan näkökulmasta katsottuna todella mielenkiintoinen kaveri. (MK)
RoPS - PK-35 Saarenkylässä sunnuntaina kello 15.
RoPS: 1 Kalle Rönkkö (mv), 3 Petri Jalava, 4 Alexander Stach, 5 Jari Gröhn, 6 Matti Kutila, 7 Mika Nenonen, 10 Dejan Godar, 11 Juha Majava, 12 Matti Vikman (mv), 13 Jukka Yrjänheikki, 14 Mika Gröhn, 15 Jussi Vatanen, 16 Ville Syväjärvi, 17 Joonas Kiistala, 18 Antti Peura, 19 Janne Turpeenniemi, 20 Juha-Pekka Inkeröinen, 21 Srdjan Lazic, 22 Juuso Majava 23. Mika Lahtinen.
PK-35: 1 Matthew McKenna (mv), 2 Matti Tamminen, 4 Kim Raimi, 5 Antti Kokko, 8 Juha Laakso, 9 Charles Obi, 10 Petteri Kaijasilta, 12 Samu Harmainen (mv), 13 Lasse Litmanen, 14 Jani Modig, 15 Mikko Halme, 17 Timo Priha, 18 Dani Kamras, 19 Aapo Raninen, 20 Samuli Markkanen, 22 Jiska Länsivuori, 23 Tommi Peltonen, 24 Esa Terävä, 25 Pablo Gomez-Marttila, 28 Jukka Halme, 30 Jukka Koiranen (mv), 33 Sami Okkonen, 44 Lauri Kuusela, 55 Merka Hautala, 77 Asad Ali Ibrahim.
© 2006 Lapin Kansa