FC PoPa on erikoistunut viime vuosina erikoisen huonoon erikoistilannepelaamiseen. Lauantaina Porin stadionin helteessä siitä saatiin surullinen tyylinäyte, kun nöyrästi puolustanut Rovaniemen Palloseura haki tärkeän voiton kahdella kulmapotkuosumallaan.
Ensimmäinen maali voidaan laittaa PoPa-maalivahti Michal Slawutan piikkiin. Pavle Khorguashvilin kulmapotku leijaili tuulen avustamana suoraan porilaismaaliin, vaikka osuma merkattiinkin Jarno Tenkulalle. Toisessa maalissa PoPa-puolustuksen tyystin unohtama Nchimunya Mweetwa puski pallon vapaasti sisään.
- Olemme puolustuspäässä niin pehmeitä, että oikein hävettää, PoPan puolustuksen johtohahmo Petri Viljanen murjotti.
Porilaisjoukkueen valmentaja Risto Puustinen oli ottelun ratkaisumaaleista ymmällään.
- Erikoistilannepelaaminen oli meidän turma viime kaudella, ja sama tahti näyttää jatkuvan nyt. Sitä on harjoiteltu ja siitä on puhuttu, mutta en tiedä, miksei se toimi, PoPan valmentaja Risto Puustinen päivitteli.
Kallis tappio
Toisen puoliajan kaksi katalaa uinahdusta voivat tulla porilaisjoukkueelle myöhemmin kalliiksi. RoPS kuuluu PoPan ohella jalkapallon Ykkösen suurimpiin nousijaehdokkaisiin, porilaisten kauden ensimmäinen tappio tuli mahdollisimman huonoon saumaan.
Palloa hallinnut PoPa oli koko pelin lievästi niskan päällä, mutta sortui hakkaamaan päätään RoPSin tiukkaan puolustusmuuriin ja maalivahti Arto Vikmaniin. Hyökkäyspäässä riitti näennäistä yritystä, mutta kylmäpäisiä ratkaisijoita ei joukkueesta löytynyt.
- Pelasimme pelillisesti parhaan ottelumme, mutta hyökkäyspäässä loppuivat ideat, Viljanen myönsi.
Valmentaja Puustinen oli Viljasen tavoin tyytyväinen PoPan pelilliseen ilmeeseen, mutta jaksoi harmitella tapaa, millä tappio tuli. Kehuja sateli rovaniemeläispuolustuksen suuntaan.
- Ei mikään ihme, että vierasjoukkue on päästänyt vain yhden maalin koko kaudella. He puolustivat kurinalaisesti ja tukkivat tiukasti keskialueen.
RoPSin valmentaja John Allen kertoi joukkueensa keskittyneen tiiviiseen puolustuspeliin ja vastahyökkäyksiin. Ne onnistuivat valmentajan mielestä hyvin.
- Olen todella tyytyväinen. PoPa on sarjan parhaimpia joukkueita, joten 2-0-vierasvoitto on hieno suoritus. Puolustus ja maalivahtimme olivat loistavia, Allen hykerteli.
- Pelistä ei tullut ihan sellaista kuin kuvittelin. Palloa pelattiin paljon ilmassa.
- Molemmilla oli maalintekopaikkoja tasaisesti. Mainiota, että olemme päästäneet vain yhden maalin neljässä ottelussa!
RoPSin kausi jatkuu ensi viikon sunnuntaina kotiottelulla PK-35:ttä vastaan.
Jaakko Levola
© 2010 Lapin Kansa