Uutisblogi

RoPS saatteli KooTeePeen kesälomalle

RoPS otti tärkeään paikkaan revanssin KooTeePeesta peittoamalla vastustajansa ensi kerran tällä kaudella, kun Suomen cupin kahdeksannen kierroksen ottelu päättyi avausjaksolla tulleilla osumilla rovaniemeläisille 2-0.

217863
Mika Hänninen sysäsi RoPSin avausmaalin verkon perukoille Panu Kuuselan ja Zeddy Sailetin pohjustuksesta 10. peliminuutilla. Henri Halonen ehtii hätiin liian myöhään.
736269
Avausjaksolla oikean laitarakentajan tontilla pelannut RoPSin Panu Kuusela nousi eilisen ratkaisijaksi.
Tiiviiseen tahtiin jatkuvassa cupissa rovaniemeläiset kohtaavat seuraavalla kierroksella ensi keskiviikkona Hämeenlinnan vieraskentällä. Jos RoPS selvittää sen pelin, cupin finaalipaikka aukeaa voitolla otteluparin PP-70 - Klubi-04 voittajasta.

Osittain jäisellä Keskuskentällä pelattu ottelu kulki kotijoukkueen käsikirjoituksen mukaisesti. RoPS iski jo ensi jaksolla kaksi maalia, minkä jälkeen pistettiin puolustuksen luukut kiinni ja haettiin lisäosumia vastaiskuilla. Niihin tarjoutuikin useita tilaisuuksia, joista jokainen tuhraantui joko paitsioansoihin tai heikkoon viimeistelyyn.

Vaikka KooTeePee voitti suurimman osan kaksinkamppailuista, kotijoukkueen puolustus kesti kaikki ryntäilyt. Kotkaa ei pelastanut edes kookkaan topparin Jussi Kinnaslammen nostaminen lopussa Kim Liljeqvistin rinnalle kärkeen. Toki kotijoukkueen maalissa pelannut Ville Wallén joutui puuttumaan vastapään virkaveljeään useammin pelitilanteisiin.

Pahuus- tai vakavuusasteeltaan Kotkan maalivahdille Henri Haloselle tulleet paikat olivat kuitenkin selvästi vaarallisemmat kuin Wallénille tulleet tilanteet. Itse asiassa pahimman torjuttavan hänelle järjesti oma mies, kun pallo tuli kotkalaisten kulmapotkusta Juha Majavan pään kautta kohti takanurkkaa. Valppaasti maaliaan vartioinut Wallén olikin ilman muuta yksi voiton kulmakivistä.

Kuusela käytti tilansa hienosti

Avausjaksolla oikean laitarakentajan tontilla pelannut Panu Kuusela oli kuitenkin ottelun ratkaisija. Hän pohjusti ottelun avausmaalin laukomalla pallon tolppaan, josta sen potkaisi kohti maalia Zeddy Saileti. Maalivahti Halonen torjui sambialaisen laukauksen puolittain. Kun pallo oli jo vierimässä maaliviivan yli, Mika Hänninen sysäsi sen verkon perille. Tuolloin peliä oli pelattu vasta yhdeksän minuuttia.

Aivan ensi jakson lopussa tulleen toisen maalin Kuusela karkasi tekemään Dejan Godarin loistosyötöstä. Toisella jaksolla Kuusela ei enää ollut yhtä näkyvästi esillä, sillä hänen pelipaikkansa muuttui puolustajan tontille. Muutoksen aiheutti Slavko Mandicin nivusvammasta johtunut vaihto, jonka jälkeen paikan liberona otti Petri Lehtonen.

Maalinsa ja tolppalaukauksensa lisäksi Kuusela tykitti kertaalleen ensi jaksolla vaarallisesti. Sen tilanteen Halonen kuitenkin torjui. Kuuselan mukaan he tiesivät, että vastustaja tulee tiukasti kiinni iholle. Hänen laidallaan oli kuitenkin yllättävän paljon tilaa, jonka Kuusela käytti hyväkseen.

- Osuuhan se välillä kohdalleenkin, kun tarpeeksi yrittää, ottelun sankari totesi vaatimattomasti laukauksistaan.

RoPS oli parempi joukkue

Kahdesti tällä kaudella kotkalaisille hävinnyt RoPS oli nyt parempi joukkue kuin Kotka, minkä myös KooTePeen valmentaja Janne Hyppönen myönsi.

- Emme olleet tänään tarpeeksi hyviä. Emme osanneet ottaa vastustajan vastahyökkäyksiä kiinni, harmitteli Hyppönen, jonka lomamielen pilasi putoaminen cupista.

Hyppösen mukaan RoPS oli maalinedustoilla kova.

- Omat olivat liian pehmoisia. Jäin kaipaamaan heiltä samanlaista päättäväisyyttä kuin oli Kuuselalla ja Douglasilla, pohti omilleen kaudesta arvosanan kahdeksan miinus antanut Hyppönen.

Jossiteltavaa jäi myös RoPSille. Jos kotijoukkue olisi tehnyt saamistaan paikoista maalin ja osannut purkaa vastustajan paitsioansan järkevästi, ei yleisön olisi tarvinnut jännittää loppuun asti. Peli olisi ilman muuta ratkennut paljon aikaisemmin.

Parhaat paikat olivat Stuart Douglasilla toisella jaksolla. Ensin hän tempaisi avopaikasta pallon roimasti maalin yli. Kohta perään Hän rupesi asettelemaan Norbert Kereinyin hänelle tarjoamaa syöttöä muutaman metrin päässä maalista. Lisäksi on muistettava Zeddy Sailetin veto takatolppaan ensi jaksolla.

- Eihän hyökkääjän pidä sillä etäisyydellä asetella palloa, vaan pistää se maaliin, arvosteli RoPS:n luotsi Mika Lumijärvi, joka sai vartti ennen pelin päätöstä komennuksen koppiin erotuomari Juha Nykäsen arvostelemisesta.

Janne Turunen
© 2004 Lapin Kansa


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi