Rovaniemen Palloseura siirtyi jälleen Veikkausliigan piikkipaikalle voittamalla sunnuntaina kotikentällään Vaasan Palloseuran 2-1 lukemin. Voitto nosti RoPS:n liigan kärkeen kahden pisteen erolla ottelun vähemmän pelanneesta SJK:sta.
RoPS aloitti ottelun ryminällä ja hallitsi palloa mielinmäärin. Jo vajaan vartin pelin jälkeen Oluremi siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon Mika Mäkitalon esityöstä. Puolen tunnin pelin jälkeen lukemat olivat jo 2-0, kun kulmapotkun jälkitilanteessa Obilor puski Mosa Yaghoubin keskityksen varmasti VPS-maaliin.
VPS pääsi vielä avausjaksolla kaunistelemaan lukemia, kun Pyry Soiri teki RoPS-puolustuksen sekoilun jälkeen lukemiksi 2-1 kotijoukkueelle.
RoPS-kapteeni Antti Okkonen oli pelin jälkeen tyytyväinen voittoon ja joukkueensa nousuun liigan piikkipaikalle.
- Toki täytyy myöntää, että mestaruus on nyt se asia mihin tähdätään. Me olemme pelanneet erinomaisen kauden ja se on nyt enää viimeistä silausta vaille valmis, RoPS-kippari tunnelmoi ottelun jälkeen.
Myös RoPS-luotsi Juha Malinen oli innoissaan joukkueen otteista erityisesti ottelun avausjaksolla.
- Meidän pallon liikuttelu oli ensimmäisellä jaksolla kansainvälistä tasoa. Avausjakso oli erinomaisen hienoa jalkapalloa meiltä. Tuuli muutti toisella jaksolla peliä ja VPS myös taisteli miehekkäästi 2-1 tilanteessa, RoPS-luotsi Juha Malinen myönsi.
Voitolla VPS:sta RoPS nousi kahden pisteen erolla yhden ottelun vähemmän pelanneen SJK:n edelle liigan kärkipaikalle.