Rovaniemen Palloseuran B-pojat ovat intoutuneet kovaan lentoon ikäluokan Ykkösen syyskierroksella. Lauantaina RoPS selätti kotikentällään lohkon kärjessä olevan Pietarsaaren Jaron puhtaasti 3-0 (2-0).
Voitolla RoPS nousi jo kärkkymään lohkon kärkisijoja.
– Joukkue on asettanut tavoitteeksi kolmen joukkoon pääsyn, mikä tietäisi ensimmäistä SM-karsintatalvea pitkään aikaan, kommentoi valmentaja Jari Alamäki. RoPS ei esittänyt valmentajan mielestä parasta peliään, mutta riittävän tehokasta kuitenkin. Helppoja virheitä tulee yhä liikaa. Kaksi maalia merkittiin Severi Salmirinteelle ja kolmas Jaron omaksi maaliksi vaikka Johannes Luhtasaajo oli selkeästi tilanteen alullepanija.
RoPSin kausi jatkuu ensi viikonvaihteessa Oulun Rotuaarin Pallon vieraana.
© 2016 Lapin Kansa