Uutisblogi

RoPS taisteli Vantaalta pisteen

Rovaniemen Palloseura avasi kauden pistetilinsä torstaina Vantaalla AC Allianssin vieraana, vaikka nurmella pelaaminen onkin tämän kauden osalta RoPS:lle vielä melkoinen harvinaisuus.

442617
Allianssin Peter Sampo (oik.) karkaa RoPS:n Markus Paijalta.
 
RoPS jätti siis nollakerhon, johon vielä kuuluvat Jaro ja Lahti. Allianssi oli jo avausjaksolla lähellä tyrmäysvoittoa, mutta lopulta RoPS pääsi nautiskelemaan liki parikymmentä minuuttia johtoasemasta. Zeddy Sailetin 72. minuutin avausosuman jälkeen isäntien Ville Lehtinen onnistui tasoittamaan 88. minuutilla loppulukemiksi 1-1.

Pistejako oli melkoinen suoritus, sillä Allianssi oli laukauksissa kohti maalia edellä 4-2 ja maalintekoyrityksissä yhteensä 18-5.

- Ensimmäisellä puoliajalla näytti kuin liigan ja kolmosen joukkue olisivat vastakkain. Avausjakso oli kauheaa katseltavaa, mutta lopulta tämä oli loistava taistelu, kiteytti RoPS:n valmentaja Mika Lumijärvi.

- Harva varmaan uskoi tauolla, että olisimme vielä jossain vaiheessa ottelua johdossa. Nyt voi sanoa pallon pomppineen hyvinkin neljä viisi kertaa meille, kun esimerkiksi veto tulee tolpasta selkään, myhäili RoPS:n maalivahti Jani Viander.

Avausjakso painajaista

Hurjalla paineella pelin aloittanut Allianssi oli jo taukoon mennessä edellä laukauksissa 15-2. Isänniltä ei kulunut monta minuuttia neljän kulmapotkun luomiseen ja täydellisen paniikin aiheuttamiseen RoPS:n puolustukseen. Viander oli kuitenkin ohittamaton, ja pariin kertaan palloa putsattiin pois maaliviivalta.

Vaikka RoPS:n johtoon pääsyä olisikin epäillyt, vaikuttivat joukkueen erikoistilanteet alusta asti vähintään yhtä vaarallisilta kuin Allianssinkin kulmat ja vapaapotkut.

Petri Jalava oli ilmatilan herra puolustuspäässä ja joutui toki hyökkäykseen kulmatilanteissa noustessaan erikoisvartiointiin.

Kilpelä vaihtoon, Hurme laitapakiksi

Lumijärvi sai taktiset kuviot kuntoon pienellä siirrolla ennen toista puoliaikaa. Matti Kilpelä joutui tekemään tauolla oikean pakin tontilta tilaa keskikentällä aloittaneelle Jarkko Hurmeelle.

- Sen jälkeen Allianssi ei enää päässyt yhtä helposti laidoilta ylös. Allianssi painoi palloa korkeana puolustuksemme keskustaan, ja sehän sopii meille hyvin, Lumijärvi kommentoi.

Tuntui kuin Myyrmäen kenttä olisi viettänyt toiseen päätyyn, kun RoPS pystyi täydellisen altavastaajana olon jälkeen toisella puoliajalla yllättävän pirteisiin hyökkäyksiin.

Kymmenettä liigakauttaan pelaava Saileti pääsi juoksemaan isäntien puolustukselta karkuun, kun kärkeen tauolla vaihdettu Ville Ylipaavalniemi päästi Dejan Godarin syötön ohitseen. Saileti kiersi huonosti vastaan tulleen isäntien maalivahdin Henri Sillanpään päästen sijoittamaan pallon tyhjään maaliin.

Osuma oli 12. kautta RoPS:n värejä kantavalle Sailetille uran 53. liigassa. Jo ennen johtomaalia Godar oli juoksemassa läpiajoon, mutta isäntien toppari Mathias Lindström kaatoi hänet tylysti takaapäin.

- Eikö läpiajoon yrittävän kaatavalle pitäisi näyttää varoituksen sijaan ulosajoa, kyseli Lumijärvi aiheellisesti.

Yksi lipsahdus vei kaksi pistettä

Kapteeninsa Petri Jalavan johdolla RoPS:n keskuspuolustus näytti kestävän isäntien aiheuttaman paineen hyvin, kunnes pari minuuttia ennen loppua yksi keskityspallo lipsahti kasvotusten Vianderin kanssa päässeelle Lehtiselle.

- Oikein ilahdutti päästä painamaan pallo pussiin RoPS:n kannattajien läski-huutojen jälkeen, Lehtinen kuittasi.

Tasoitustilanteessa Allianssilla oli kentällä jo neljä hyökkääjää. Korkeita keskityspalloja tavoittelivat Lehtisen lisäksi Hermanni Vuorinen, Justus Vajanne ja Peter Sampo.

- Lopputulos ei tyydytä, mutta kaikki muu pelissä kylläkin. Maalinteon harjoittelua jatketaan, kommentoi isäntien valmentaja Ari Tiittanen.

UT/Pasi Peltola
© 2005 Lapin Kansa


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi