Rovaniemen Palloseuran Eurocity-turnaus Haaparannalla sujui mollivoittoisesti loppuun asti. Turnauksen jumbofinaalissa sunnuntaina RoPS hävisi I divisioonan AC Oululle 3-2 (1-1). Näin RoPSin sijoitus oli kuudes.
Antti Peura onnistui sunnuntaina hyökkääjänä. Hän teki RoPSin johtomaalin. Kuvassa selin oleva Lulecin Avdija jätti itsestään hyvän kuvan ja mies jatkanee RoPSissa sopimuspelaajana. |
Peli sunnuntaina sujui vielä avausjaksolla hyvin hyökkäyssuuntaan. Toisella jaksolla tummat pilvet putosivat niskaan kun puolustaja Jarkko Hurme kerjäsi suunsoitolla punaisen kortin ja ulosajon.
- Pelasimme alivoimalla viimeiset 25 minuuttia, mutta ihan kohtalaisesti, näki valmentaja Mika Lumijärvi. Joukkue oli jo tottunut paremmin isoon kenttään. RoPS johti ottelua avausjaksolla, kun hyvin koko ottelun pelannut Antti Peura viimeisteli Zeddy Sailetin esityöstä 1-0. Oululaisten vastaus tuli hieman myöhemmin kun kokeilla oleva brasilialaispelaaja Vitao täräytti 20 metristä pallon aivan ylänurkkaan. Toisella jaksolla, ennen Hurmeen ulosajoa, Oulu siirtyi 2-1 johtoon Jani Sipilän vapaapotkusta. Kim Kaijalainen vei oululaiset turvalliseen 3-1 johtoon, ennen kuin Matti Kutila kavensi kulmapotkusta loppunumerot. Ylipaavalniemi pitkään syrjässä Loukkaantumiset rasittavat Haaparannan turnauksen jälkeen entistä enemmän RoPSia. Nyt putosi pelistä pois pitkäksi aikaa hyökkääjä Ville Ylipaavalniemi, joka teloi polvensa taklaustilanteessa. Ensidiagnoosina oli ainakin sisäsidevamma. Sunnuntaina pelistä olivat syrjässä Ville Syväjärvi, Raphael Edereho, Juha Majava ja Janne Mahlakaarto. Lisäksi Panu Kuusela sai kipeään jalkaansa uuden tällin. Tulikasteen joukkueessa sai poikien maajoukkuerinkiin kuuluva Janne Turpeenniemi, joka onnistui oikealla laidalla ihan kelvollisesti. - Porukka hupenee todella huolestuttavaa vauhtia. Rinkiin pitää piakkoin saada uusia voimia. Tilanteesta pitää keskustella ihan heti seuran johdon kanssa, Lumijärvi totesi. Pelaajasiirtojen takaraja on 15. huhtikuuta. Torstaina Helsinkiin Haaparannalla kokeiltu kosovolainen Lulecin Avdija jätti itsestään hyvän kuvan myös sunnuntaina ja Lumijärvi oli ainakin valmis esittämään miehelle sopimusta. RoPSin valmistautuminen liigaan jatkuu torstaista lähtien peli- ja harjoitusleirillä Helsingissä. Joukkue kohtaa torstaina halliottelussa PK-35:n, pääsee perjantaina harjoittelemaan Finnair stadionille ja kohtaa samalla kentällä lauantaina FC Hongan. (KP) © 2005 Lapin Kansa |