Rovaniemen Palloseura otti 1-2 (0-2) voiton joensuulaisesta Jiposta B-junioreiden ykkösdivarin ottelussa Joensuussa. Syyskierroksen avausottelu oli kuuden viikon pelitauon jälkeen molemmille vaikea, mutta rovaniemeläiset hallitsivat sitä alusta saakka.
Juha Bergman ja Janne Turpeenniemi latasivat RoPSin osumat avausjaksolla vain parin minuutin sisään. Jippo tuli toisella puoliajalla maalin päähän ruuhkatilanteessa syntyneellä maalilla, mutta ei saanut enää aikaiseksi tasoistusta.
Puoliajan erikoisuus oli ukkoskuuro, jonka aikana vettä tuli niin paljon, että pelaajien oli vaikea nähdä palloa ja tuomari harkitsi jopa ottelun keskeyttämistä hetkeksi. Kuuro oli kuitenkin niin lyhyt, että peliä jatkettiin tauotta. - Pelaamattomuus näkyi toisella puoliajalla. Meillä on jälleen pari viikkoa seuraavaan otteluun, sillä Vaasa-matsi siirrettiin myöhemmäksi. Siksi yritämme saada tähän väliin harjoitusottelun, jotta päästään vireeseen, RoPSin valmentaja Kari Hartikainen kertoi. Hartikaiselta saivat kiitosta maalintekijöiden lisäksi etenkin puolustuksessa tonttinsa hyvin pitäneet Antti Matinlompolo ja Pekka Kurttila. © 2005 Lapin Kansa |