Uutisblogi

RoPSin kausi päättyi Hämeenlinnassa

Rovaniemen Palloseuran kausi päättyi keskiviikkoiltana samassa paikassa, missä se toukokuun puolivälissä alkoikin. FC Hämeenlinna kaatoi RoPSin jalkapallon Suomen cupin puolivälieräottelussa Kaurialassa rangaistuspotkukisan jälkeen lukemin 7-6. Varsinainen peliaika jatkoaikoineen päättyi tulokseen 1-1 (1-0).

948473
RoPS:n Stuart Douglas (7) kamppailee FC Hämeenlinnan Roni Porokaran ja Ossi Martikaisen kanssa.
Peli tarjosi harvalukuiselle yleisölle viihdyttävää nähtävää. Tasollisesti ottelussa ei loistanut kumpikaan joukkue, mutta värikkyyttä nähtiin sitäkin enemmän.

Varoituksia epävarmasti tuominnut erotuomari Mika Koskinen antoi seitsemän, ja suoran punaisen sai FC Hämeenlinnan Jukka Suikki. RoPSin Petri Jalava sai toisen korttinsa aivan varsinaisen peliajan lopussa, ja joutui jättämään kentän.

Pelin avausjakso oli lähes täysin FC Hämeenlinnan hallintaa. RoPS olisi voinut olla ainakin 0-4 tappiolla ennen taukoa.

- Yllättävän pitkälle pääsimme näinkin huonolla pelillä. Olimme eka jakson aivan unessa, rovaniemeläisen valmentaja Mika Lumijärvi sanoi.

FC Hämeenlinnan siirtyi johtoon, kun 22 minuuttia oli pelattu. Jukka Suikki puski Juska Savolaisen keskityksen maaliin Norbert Kerenyin estelyistä huolimattta.

Toisella jaksolla Suikin ulosajon jälkeen RoPS pääsi peliin paremmin mukaan Mika Hänninen tasoitti rangaistuspotkusta, kun 66 minuuttia oli pelattu. Jatkoajalla lähempänä voittoa oli kotijoukkue, mutta Ville Wallen torjui Jukka Sauson 45 metristä lähteneen hirmuvedon komeasti.

Rankkarikisassa rovaniemeläisistä onnistuivat Mika Hänninen, Panu Kuusela, Zoran Bokesic, Norbert Kerenyi ja Stuart Douglas, mutta Petri Lehtonen ja Slavko Mandic eivät. Ratkaisumaalin teki Roni Porokara.

RoPSin valmentaja Mika Lumijärvi otti tappion rauhallisesti.

- Ei tämmöisellä pelillä voi voittaa. Wallen oli ainoa, joka pelasi omalla tasolla, Lumijärvi totesi.

Timo Kopakkala
© 2004 Lapin Kansa


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi