Rovaniemen Palloseuran haaveet noususta jalkapallon naisten Ykköseen murenivat pyhäinpäivänä keskuskentällä. Kouvolan Sudet kuittasi finaalisarjan toisen kohtaamisen 0-2 (0-1) ja nousi ensi vuonna valtakunnalliseksi Ykköseksi muuttuvaan sarjaan. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Kouvolassa päättyi 0-0.
RoPSille tappio oli luonnollisesti kirvelevä, mutta nähdyn perusteella parempi joukkue nousi sarjaporrasta ylemmäksi. Sudet olivat askeleen edellä liki koko ottelun. Avausmaalin syntyi RoPS-puolustuksen pallon menetyksestä. Salla Vainio viimeisteli tämän jälkeen keskityksestä 0-1.
Kouvolalaisten johto tiesi sitä, että RoPS olisi tarvinnut kaksi maalia nousuun. Palloa ei kuitenkaan saatu kertaakaan Susien maaliin ja todelliset tekopaikatkin olivat kortilla. Vieraiden puolustus yksinkertaisesti tylsytti RoPS-kärkien yritykset alkuunsa.
Sudet iski toisen kerran viimeisellä minuutilla, kun joukkueen taitava kapteeni Tytti Jaakkola murtautui maalipaikkaan. RoPS-vahti Johanna Vainionpää torjui kovan vedon, mutta jatkopallon iski verkkoon vieraiden liukkain peluri Satu Hermunen.
– Tyttöjen ei tarvitse hävetä esitystään, hyvä taistelu tuloksesta huolimatta. Sudet ansaitsi nousun, myönsi RoPSin ykkösluotsi Olavi Tammimies.
Hän oli erittäin tyytyväinen joukkueen kehityksestä runsaan vuoden aikana.
– Tälle ryhmälle nousu tulee väkisin jossakin vaiheessa, Tammimies vakuutti.
Tammimies on ”esikuntineen” (Janne Vainionpää, Kai Montonen) jatkamassa joukkueen valmentajana myös ensi kaudella.
– Takana on niin antoisa vuosi, että homma ei voi jättää tähän.
Kari Pyykkö
© 2014 Lapin Kansa