Uutisblogi

RoPSin pelaajat äärimmäisen pettyneitä – “ei vi**u mikä sukellus!”

RoPSin pelaajat äärimmäisen pettyneitä – “ei vi**u mikä sukellus!”

3-0 pataan ja pihalle europeleistä, lisäksi vielä kaksi ulosajoa ja rangaistuspotku. Sanomattakin on selvää että pettymys RoPSin pelaajien leirissä oli raskas.

Juha Pirinen näki ulosajonsa oikeusmurhana – "ei vi**u mikä sukellus!"

– Tämä tuntuu ihan epätodelliselta, ei näitä pelejä voi näin ratkaista, Juha Pirinen, joka poistettiin kahden keltaisen kortin saattelemana kentältä, tilittää. Ensin Pirinen erotuomarin mielestä rikkoi Eros Grezdaa rangaistusalueella, ja pallo vietiin pilkulle. Antonio Reguero kuitenkin torjui loistavasti aivan vasempaan nurkkaan noin puolen metrin korkuisena suuntautuneen kovan laukauksen.

Toinen lappu nousi pelin 34. minuutilla, ja RoPS joutui vajaamiehiseksi. Lokomotivan johto-osuman ampui 44. minuutilla 10-paikan tähtipelaaja Ivan Fiolić. Pirinen piti molempia tuomioita väärinä.

– Siinä pilkussa vastustaja vi**u sukelsi! Hän vielä myönsi tilanteen jälkeen, että sori, kaikki on tehtävä tuloksen eteen. Olin tilanteessa myöhässä, ja päätin sitten antaa miehen mennä, ja kaveri meni itse nurin. En voinut uskoa, että erotuomari vei pallon pilkulle ja nosti vielä lapun.

Regueron torjunta lämmitti pakin mieltä.

– Oikeus sentään voitti, kun “Toni” torjui laukauksen.

Toinenkaan keltainen ei ollut Pirisen mielestä oikeutettu.

– Osuin varmasti palloon. Siitä toinen lappu ja ulos, ei näitä pelejä voin näin ratkaista, erittäin pettynyt laitapuolustaja tilitti.

– Huono on tuossa saumassa vajaalla pelata. Minun olisi pitänyt puolustaa tilanteet paremmin, ettei mahdollisuutta tällaisiin olisi edes tullut, mies suomi itseään.

RoPSin kokenut kapteeni Antti Okkonen tuli sisään avausjakson lopulla.

– Alku oli aika pahan näköistä. Tiedettiin, että on haastavaa pitää palloa ja päästä heidän puolustuslinjansa taakse, emmekä me onnistuneet siinä ollenkaan.

Okkosen mielestä Pirisen ulosajo ei vielä tehnyt tilannetta mahdottomaksi.

– Olisi pitänyt ottaa maltilla. Maali olisi edelleen vienyt meidät jatko-otteluun, mutta ei me pystytty sitä tekemään.

Okkonen myönsi suoraan, että parempi joukkue eteni jatkoon.

– Taitava porukka. Huippupelillä kahdessa ottelussa meillä oli saumat, mutta jos 100 peliä pelattaisiin vastakkain, Lokomotiva veisi suurimman osan. Parempi joukkue meni jatkoon. Joskus on myönnettävä, että vastustaja on parempi.

Keskikenttäpelaaja Robert Taylor antoi kentällä kaikkensa. Haastattelu tehtiin istualtaan.

– Iso pettymys, ja todella vaikea peli. Olimme alussa huonoja, ja ulosajo teki tehtävän lähes mahdottomaksi. Tässä helteessä vajaalla tuon tason joukkuetta vastaan tilanne on hankala.

Myös Taylor tunnusti Lokomotivan paremmuuden.

– Hieno joukkue, joka pelasi erittäin fiksusti ja loistavaa futista.

Markku Saukko
© 2016 Lapin Kansa

 


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi