Uutisblogi

Rovaniemelle neljä taitomestaruutta

Rovaniemen Palloseuran Jukka Yrjänheikki ja Tomi Hartikainen sekä FC Lynxin Sini Kiistala ja Sanna Ylianttila taiteilivat mestareiksi Pohjois-Suomen Kaikki pelaa -tekniikkamestaruuskilpailuissa sunnuntaina Oulussa.

284851
Sini Kiistala, Tomi Hartikainen, Jukka Yrjänheikki, Iida Pöyliö ja Sanna Ylianttila menestyivät Pohjois-Suomen taitokilpailuissa.
Rovaniemen seudun jalkapalloseurojen hyvää menestystä täydensi hopeamitalin saanut Rovaniemen Palloseuran Iida Pöyliö.

Eri ikäluokkien mestarit saavat automaattisesti osanotto-oikeuden 19.-21. marraskuuta Kokkolassa käytävään valtakunnalliseen Kaikki pelaa -taitokilpailuun.

Rovaniemeläiset mestarit eivät jätä tilaisuutta käyttämättä, vaan lähtevät mittaamaan taitojaan Suomen parhaiden joukossa.

B88/89-luokan voittanut Jukka Yrjänheikki lähtee valtakunnalliseen loppukilpailuun jo kolmannen kerran peräkkäin. Muut ovat ensikertalaisia.

- Olen ollut kahtena vuonna seitsemäs. Tavoitteena on tietysti parantaa sitä sijoitusta ja saavuttaa kultainen taitomerkki. Oulun kisassa pari lajia epäonnistui, joten parantamisen varaa jäi, Yrjänheikki, 17, kertoi.

C90-luokan voittanut Tomi Hartikainen sijoittui viime vuonna Pohjois-Suomen kisoissa toiseksi ja kirkasti hopean kultamitaliksi.

- Pääpusku, pituuspotku ja kuljetus menivät hyvin, mutta kokonaissuoritusta pitää vielä petrata. Kokkolassa olisin tyytyväinen sijoihin 6-7, Hartikainen, 15, tuumi.

Kultamitali yllätti

Sanna Ylianttila oli taitavin pallonkäsittelijä C91-luokassa.

- Kultamitali oli melkoinen yllätys, sillä en mielestäni onnistunut oikein missään lajissa.

Kokkolassa on tavoitteena saavuttaa mahdollisimman hyvä tulos, Ylianttila, 14, totesi.

Ylianttilan ohella kesän Lynxin naisten joukkueessa pelannut Sini Kiistala veti pisimmän korren B88/89-luokassa.

- En ollut tyytyväinen suoritukseeni. Kokkolassa sitä pitää parantaa, Kiistala, 17, suunnitteli.

Laukaasta Rovaniemelle muuttanut Iida Pöyliö hävisi täpärästi D92-luokan kultamitalin Tervareiden Sanna-Sofia Kaarelalle. Paikkakunnan vaihdon myötä seurakin vaihtui Leppäveden Lepästä Rovaniemen Palloseuraan.

- Vähän nopeammin olisi pitänyt juosta ja vetää tarkempia potkuja, mutta olen tosi tyytyväinen hopeamitaliinkin, ensimmäistä kertaa taitokisoihin osallistunut Pöyliö, 13, jutteli.

Kaikki pelaa -kilpailuissa lajeina ovat pituuspotku, kuljetus/keskitys, pujottelu, seinäsyöttö, pääpusku ja maalilaukaus.

Lisäksi alle 12-vuotiailla lajina on pompottelu.

Pohjois-Suomen kisa vietiin läpi hienossa syyssäässä Heinäpään tekonurmikentällä. Tuuli vaikeutti hieman suorituksia, mutta tapahtuman järjestelyt onnistuivat kokonaisuutena mainiosti.

- Pohjois-Suomen kisa on järjestetty perinteisesti lokakuun toisella viikolla. Sellaista keskusteluakin käytiin, että kisat voisivat tulevaisuudessa olla sarjataukojen aikaan heinäkuussa. Kentät olisivat silloin paremmassa kunnossa, RoPSin junioripäällikön tehtävät jättänyt Kari Hartikainen kertoi.

Jaarli Pirkkiö
© 2005 Lapin Kansa


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi