Rovaniemi B2 hävisi oman kevätkierroksen viimeisen pelinsä Oulussa maalein 2-1 (2-0). Rovaniemeläisten maalin teki Milja Fräki.
Oulun Naisfutis/2 hallitsi B-tyttöjen Ykkösen ottelun ensimmäistä puoliaikaa, mutta toisella jaksolla rovaniemeläiset ottivat pelistä otteen.
– Meillä taisi jäädä jalat bussiin. Ensimmäinen jakso oli siksi hankala, Rovaniemi B2 joukkuetta tällä kertaa luotsannut Joni Valta harmitteli.
Valta harmitteli myös joukkueen tehottomuutta toisella jaksolla.
– Painoimme päälle ja hallitsimme, mutta emme tehneet paikoista maaleja.
Valta oli tyytyväinen kevätkierrokseen, vaikka pisteitä ei tullut aivan odotetusti.
– Pelillisesti olemme menneet eteenpäin koko ajan. Olemme pelanneet tiukkoja pelejä. Tuloksellisesti liian moni on päätynyt tasapeliksi.
B-tyttöjen Ykkösen pelit pohjoisimmassa lohkossa jatkuvat heinäkuun lopulla. MK
© 2014 Lapin Kansa