Uutisblogi

Rytilahti RoPSin maalitykki Oulussa

Tapani Rytilahti vastasi Rovaniemen Palloseuran maaleista B-nuorten I divisioonan ottelussa Oulun Luistinseuraa vastaan sunnuntaina. 2-2 päättyneessä ottelussa Rytilahti teki RoPSin molemmat maalit.

  OLSin mentyä 1-0 johtoon Rytilahti puski rangaistusalueen rajalta keskityksestä tasoitusmaalin 28 minuutilla. Kolme minuuttia myöhemmin RoPSin hyökkäys eteni reunasta läpi ja Rytilahden komea laukaus 16:n rajalta ei antanut kotijoukkueen maalivahdille mitään mahdollisuuksia.

Oululaiset kuitenkin tasoittivat pelin, kun toista puoliaikaa oli pelattu kahdeksan minuuttia. Silloin ropsilaisten puolustus hetkellisesti putosi pelistä ja OLSin hyökkääjä siirsi pallon kärkipotkulla maaliin.

Sateen kastelemalla toisella puoliajalla molemmilla joukkueilla oli vielä paikkoja, mutta maaleja niistä ei enää saatu aikaiseksi. RoPSin valmentaja Kari Hartikainen kuvasi 2-2 lopputulosta totuudenmukaiseksi.

- Maalivahti Esa Suoyrjö oli Tapani Rytilahden ohella kentän hahmoja. Hän pelasi varmasti eikä antanut turhia sylkypalloja, Hartikainen kehui.

RoPSin B-juniorit olivat Oulussa hivenen kevennetyllä miehistöllä, sillä Janne Turpeenniemi oli liigajoukkueen mukana Kuopiossa, ja sairastapausten vuoksi rivistä olivat poissa muun muassa Jussi Inkeröinen ja Joonas Kiistala.

© 2005 Lapin Kansa


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi