RoPS-valmentaja Tom Saintfiet ihmetteli tuomari Mattias Gestraniuksen tuomioita TamU:n 4-1 -voittoon päättyneessä liigacupin ottelussa.
- Kaikki ulosajot olivat mielestäni turhia. Myös kotijoukkueen valmentaja Ari Hjelm ihmetteli ulosajoja. Varoitus olisi riittänyt kaikissa tilanteissa. Rankkarituomiot niistä olivat paikallaan, mutta ulosajot eivät.
Aika outoa, että tuomari antoi ottelussa kolme suoraa punaista, mutta ei yhtään keltaista, Saintfiet totesi.
- Ottelu ei ollut millään muotoa ruma tai aggressiivinen. Peli muistutti välillä ystävyysottelua, belgialaisvalmentaja jatkoi.
Saintfiet oli tyytyväinen avausjakson peliin, mutta toisella jaksolla RoPSin ote ei ollut sitä mitä valmentaja odotti.
- Useampikin pelaaja jäi tasostaan toisella jaksolla. Avausjaksolla pelasimme organisoidusti ja taktiikan mukaisesti. Puhtaat paperit ottelusta saavat vain maalivahti Pavlenko ja Zeddy Saileti. Titi Essomba esiintyi myös ajoittain pirteästi ja laukoi loppuhetkillä poikkihirteen. Toki peli oli ratkennut jo sitä ennen.
- Pelin käännekohta oli Uimaniemen ulosajo ja sitä seurannut rankkarimaali.
Lopussa nuoremmat saivat kaivattua peliaikaa. B-ikäinen Jerry Björkberg taitaa olla nuorin pelaaja tämän kauden liigacupin peleissä, Saintfiet arveli.
RoPS lepuutti ottelussa sambialaisia Chileshe Chibwea ja Nchimunya Mweetwaa.
Jälkimmäisen pelaaminen sunnuntaina MyPaa vastaan on vielä epävarmaa.
- Mweetwalla on pieni polvivamma, joten oli ihan järkevää säästellä häntä sunnuntaille. Nuoremmille tulee varmasti lisää peliaikaa, kun Uimaniemi ja Edeipo ovat sivussa, Tom Saintfiet arveli.
© 2008 RoPS