Uutisblogi

Suomen Cup käynnistyy RoPS:n osalta HauPan vieraana

Suomen Cup käynnistyy RoPS:n osalta HauPan vieraana

Suomen Cupin 3. kierroksen ottelu pelataan keskiviikko-iltana 26. huhtikuuta klo 19:30 alkaen Länsituulen tekonurmella Haukiputaalla. Ottelua edeltävänä päivänä joukkue sai yllätysvierailun RoPS-legendoilta.

Jalkapallon miesten Suomen Cupiin ilmoittautui tänä vuonna mukaan 333 joukkuetta ympäri Suomen. Huhtikuun loppuun mennessä cup-taisto on edennyt kolmannelle kierrokselle ja mukaan liittyy jälleen lisää joukkueita, mukaan lukien Rovaniemen Palloseura.

RoPS lähtee cup-avaukseen kuinkas muutoin kuin voiton tahtoisena.

- Jokaisella tähän kilpailuun lähtevällä joukkueella on jatkopaikka mielessä, me emme tee tässä poikkeusta, kertoo päävalmentaja Ville Ulanen.

Viikonloppuna sarjakauden tasapelillä aloittaneessa joukkueessa on jonkin verran sairastelua ja pikkuvaivoja, joiden vuoksi pelaava kokoonpano selviää viime hetkellä.

- Joitakin poissaoloja tulee. Haluamme myös nähdä kaikkia pelaajia tositoimissa, sillä kaikkia tarvitaan pitkän kauden aikana. Edeltävän illan harjoituksen jälkeen selviää, ketkä ovat pelissä mukana keskiviikkona.

Tähänkin otteluun mentäessä Ulanen korostaa uskoa omaan pelisysteemiin.

- On tiedossa, miten vastustaja haluaa pelata ja meidän pitää pystyä olemaan lähellä omaa peli-identiteettiä. Varmasti fyysinen matsi on tiedossa ja kaiken joutuu puristamaan se, joka tästä jatkoon menee.

RoPS-legendoilta tsemppivierailu joukkueen harjoituksiin

Cup-avausta edeltävänä päivänä joukkue sai treeneihinsä Keskuskentälle myös yllätysvieraita. Joukko entisiä RoPS-tähtiä kävi tuomassa omat terveisensä nuorille pelaajille. Mukana vierailulla olivat Jarmo ”Jarkki” Ilola, Matti ”Hämppi” Hämäläinen, Raimo ”Pade” Paldanius ja parhaillaan myös joukkueen maalivahtivalmentajana toimiva Ari ”Arvi” Matinlassi.

Jarmo Ilola muisteli, miten aiemminkin vuosikymmeniä kestänyt jakso korkeammilla sarjatasoilla on lähtenyt liikkeelle paikallisten pelaajien voimin.   

- 70-luvulla olimme samassa tilanteessa. Lähdimme kolmosdivisioonasta nuorella ja rovaniemeläispitoisella joukkueella. Nousimme askel kerrallaan kohti Suomen korkeinta tasoa jalkapallossa. Parhaimmillaan RoPS sijoittui Eurocupissa kahdeksan parhaan joukkoon.

Legendat myös onnittelivat joukkuetta upeasta venymisestä avauskierroksella Vaasassa. Se oli osoitus ropsilaisesta sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta.

- Kaikki on mahdollista, kun uskoo itseensä, pelaa joukkueelle ja seuralle. RoPS on tärkeä asia koko yhteisölle ja koko yhteisön tuki on joukkueen takana, joukko konkareita vakuutti nuorille pelaajille.

 

Suomen Cupin ottelu 29.4.2023 HauPa – RoPS
Kokoonpanot ja otteluseuranta Palloliiton Tulospalvelussa


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi