Rovaniemen Palloseuran B-juniorit jatkoivat voitto-ottelujaan B:n Ykkösen syyskierroksella. RoPS voitti kotiottelussa JJK 2:n Jyväskylästä maalein 6-2 (5-1).
RoPS:n 1994 - syntyneiden poikien neljän vuoden projekti on kääntymässä 1. vuoden osalta loppusuoralle. Palloliiton Pohjois-Suomen piirin D pojat 94 Valiosarjan mestaruustaistelu aloitetaan joukkueemme osalta tulevana sunnuntaina 12.8. klo 16:30 Keskuskentällä. Vastustajaksi asettuu TP-47 Torniosta. Ottelu pelataan näytösotteluna ennen Ykkösen kärkijoukkueiden RoPS:n ja PK-35:n jännittävää kohtaamista.
Rovaniemen Palloseuran B-pojat ottivat komean 2-7 (0-6) vierasvoiton Kauhajoen Karhusta B-poikien Ykkösen syyskierroksen toisessa ottelussa.
Rovaniemen Palloseuran B-pojat aloittivat Ykkösen syyskierroksen maalikarkeloilla Kuopion Palloseuran kakkosjoukkuetta vastaan. RoPS murjoi vastustajansa peräti 9-0 (5-0)-voitolla. Santeri Viitasaari iski ottelussa kolme maalia eli hattutempun. Kahdesti vastustajan maaliverkkoa heiluttivat Joona Kortelainen ja Jerry Björkberg. Myös Mika-Matti Maisonvaara onnistui kertaalleen maalinteossa.
Kemijoki Akatemia sai tyytyä kuudenteen sijaan jalkapallon talenttiakatemioiden SM-turnauksessa Eerikkilässä. Torstain sijoitusottelussa rovaniemeläiset kokivat 0-2 (0-0) tappion kotkalaiselle KooTeePee Akatemialle.
Kemijoki Akatemia kärsi myös toisen tappion jalkapallon talenttiakatemioiden SM-turnauksen alkulohkossaan Eerikkilässä. Rovaniemeläisten bensa riitti 70 minuutin peliin, jonka jälkeen Pirkanmaa Akatemia teki kolme maalia ja voitti 3-0 (0-0).
Rovaniemeläinen Kemijoki Akatemia taipui toisella pelijaksolla turkulaiselle TPS Akatemialle jalkapallon talenttiakatemioiden SM-lopputurnauksen avausottelussa tiistaina Eerikkilässä. Avausjakson tasatilanne kääntyi lopulta turkulaisten eduksi 1-4 (1-1).
Rovaniemeltä on ensi kerran edustus jalkapallon talenttiakatemioiden SM-lopputurnauksessa, joka pelataan Eerikkilässä 9.-12. heinäkuuta. Rovaniemen Palloseuran ja FC Lynxin pelaajista koostuva Kemijoki Akatemia raivasi kevään aikana paikan mitalitaistoihin.
Rovaniemen Palloseuran B-pojat päättivät Ykkösen C-lohkon erinomaisella 0-4-vierasvoitolla PK-37:sta. RoPS oli jo ennen tätä ottelua varmistanut sarjapaikkansa. Iisalmelaisille tappio tiesi putoamista Ykkösestä Kakkoseen.
Rovaniemen Palloseuran B-nuoret selättivät nopeasti Oulun Luistinseuran ikäluokan Ykkösen kohtaamisessa Susivoudissa. Terhakka ensimmäinen puolisko takasi isännille voiton maalein 3-0 (3-0).
RoPS:n B-junioreiden jalkapallokausi ykkösessä jatkui vierasottelulla Ylivieskan FC Ypaa vastaan. Ottelu päättyi RoPS:n voittoon maalein 2-3 (0-1).
Kolme Rovaniemen Palloseuran junioria on valittu Pohjois-Suomen piirijoukkueeseen C-15-poikien Pohjola-cupiin, joka potkitaan Oulussa tämän viikon lopulla.