11 pelatun pelin jälkeen olen melko tyytyväinen siihen miten joukkue on pelannut. Tietenkin olisi ollut mukavaa saavuttaa muutama lisäpiste erityisesti Kupsia ja VPSiä vastaan pelatuista kotipeleistä. Nyt olemme sarjassa siinä vaiheessa, että olemme pelanneet kaikkia joukkueita vastaan ja tiedämme mitä odottaa muilta joukkueilta. Mielestäni on realistista, että meillä on mahdollisuus yrittää sijoittua 7-8 sarjassa. Haluamme tietenkin tähädätä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, mutta sarjassa on 8-9 joukkuetta, jotka ovat kohtuullisen samalla tasolla, kuin me. Tällä hetkellä sarjatilanne on sellainen, että 3-4 joukkuetta on karkaamassa pisteissä toisilta.
Rovaniemen Palloseuran maanantai-iltapäivän harjoituksissa hyinen tuuli pyyhkii yli Keskuskentän. Pelaajille ei kuitenkaan ehdi tulla kylmä. Päävalmentaja John Allen karjuu joukkueelleen ohjeita, ja miehet vetävät pienpeliä kiihtyvällä tahdilla. RoPSin liiga-avaukseen on aikaa neljä päivää.
Matti Hiukka tarttuu samalla kertaa kahteen merkittävään rovaniemeläiseen jalkapallovalmennuspestiin.
RoPSin päävalmentaja John Allen palasi haalarihommiin maanantaina Rovaniemen Ounashallissa, kun hän oli vetämässä Rovaniemi A:n harjoituksia. Rovaniemi A on RoPSin ja FC Lynxin yhteinen A-juniorijoukkue.
John Allen saapuu JVK – kurssilta Rovaniemelle 13.12.2010, jonka jälkeen hän on aktiivisesti mukana Rovaniemi A: n harjoituksissa aina tammikuun loppuun saakka.
Rovaniemen Palloseuran päävalmentaja seuraa sivusilmällä televisiosta Hongan ja FC Lahden jalkapalloliigan ottelua rovaniemeläisessä kahvilassa. Hän ei katso peliä siksi, että uskoisi kohtaavansa Lahden liigakarsinnassa. Hän uskoo RoPSin suoraan nousuun.
Kun Antti Sumiala viimeksi matkusti Rovaniemelle, saapui hän FC Jazzin nimekkäänä paluumuuttajana jalkapalloliigan jumbofinaaliin.
John Allen on valmentanut puoli kautta Lapin jalkapalloylpeyttä. On välitodistuksen aika ja annan Allenille "kouluarvosanan" 9+.
Jalkapallo on tulosurheilua ja sarjataulukko kertoo tärkeimmän. RoPS johtaa sarjaa, joten valmentaja on tehnyt erinomaista työtä.
Jo lyhyen keskustelun jälkeen vahvistuu ennakkokäsitys siitä, että John Allen on todellinen ammattilainen.
RoPSin puheenjohtaja Risto Niva on helpottunut ja tyytyväinen. John Allen on seuran haluama ja tarvitsema valmentaja.
Jalkapallon Veikkausliigasta pudonnut Rovaniemen Palloseura pyrkii vuodessa takaisin pääsarjaan uuden päävalmentajan, John Allenin komennossa. RoPS palaa brittivalmentajan aikaan ensi kerran sitten Keith Armstrongin.
Rovaniemen Palloseuran uusi valmentaja on John Allen. 44-vuotias walesilainen solmi RoPSin kanssa kaksivuotisen sopimuksen. RoPS hakee brittivalmentajan käsissä pikaista paluuta liigaan jo ensi kaudella.