Uutisblogi

”Tämä on uuden budjetin mukainen RoPS”

”Tämä on uuden budjetin mukainen RoPS”

Rovaniemen Palloseuran liigajoukkuetta pitää jatkossa katsella uusin silmin. Syykin on selvä. Joukkue on uusiutunut ja nuorentunut rajusti sitten viime kauden.

Juha Maliselle runkoryhmän hajoaminen ei ole uusi juttu: "Nyt satsataan omiin ja suomalaisiin pelaajiin.

Vuoden ensimmäisissä yhteisharjoituksissa Ounashallissa pitää silmiä siristellä moneen kertaan, kun pelaajia pyritään tunnistamaan. Keinonurmella ottaa lämpöä 15 kenttäpelaajaa sekä kolme maalivahtia.

Päävalmentaja Juha Malinen on jo tottunut ajatukseen, että nyt mennään uusilla askelmerkeillä.

– Tämä on seuran uuden budjetin mukainen RoPS. Budjetti sanelee kaiken ja sitä myös kunnioitetaan, Malinen vakuutti. RoPS rappasi liigajoukkueen viime kauden menobudjettia 180 000 eurolla ja se tuntuu.

Malisen valmentajauralle ei ole uutta, että joukkue muuttuu radikaalisti.

– On jopa tyypillistä, että kymmenkunta pelaajaa vaihtuu. Näin tapahtui jo edelliskaudelle. Nyt tosin katosi paljon kokemusta.

– Tein päätöksen jo viime kauden aikana, että RoPSiin hankitaan suomalaisia ja entistä nuorempia pelaajia. Hankitut ulkomaalaispelaajat saivat osakseen paljon kritiikkiä, joten nyt satsataan omiin ja suomalaisiin. Heidän kanssaan asioissa päästään nopeammin eteenpäin, Malinen näki.

Budjetin kuristamisesta huolimatta Malinen vakuutti, että RoPSiin on juuri nyt kova imu ulkoa päin. Hän perusteli seuran mainetta sillä, että joukkueesta on lähtenyt lyhyellä ajalla liuta pelaajia ulkomaille ja isompiin seuroihin ( Aleksandr Kokko, Janne Saksela, Mostagh Yaghoubi, Juha Pirinen ). Nykyisistä sopimuspelaajista myös A-maajoukkueen mukana Abu Dhabissa olevan Robert Taylorin edesottamukset ovat olleet kiinnostuksen kohteena.

– ”Roope” on sopimuspelaaja, mutta jos joku tarjoaa hänestä riittävän määrän rahaa, jossa on tarpeeksi nollia, emme asetu esteeksi, Malinen totesi.

Se oli selvä, että nykyisellä sopimuspelaajien joukolla ei liigaan lähdetä.

– Tällä joukolla ei vielä pärjätä, mutta mihinkään paniikkiin ei ole aihetta. Pystymme aloittamaan tällä miehistöllä. Viime kaudella käytimme kaikkiaan 24 pelaajaa, Malinen ynnäsi.

100117lk3Eetu Muinonen vetää perässään uusia RoPS-voimia. Takana Timo Stavitski, hyökkääjäjärkäle Sakari Tukiainen ja testissä oleva Anselmi Nurmela. (Kuva: Pekka Aho)

RoPS testaa parhaillaan kolmea uutta kasvoa ja ensi viikolla mukaan pitäisi tulla yksi lisää. Testimiehet ovat AC Oulussa pelannut 20-vuotias keskikenttämies Anselmi (”Mikan poika) Nurmela, 20-vuotias saksalainen puolustaja/laitapelaaja Cem Felek sekä 17-vuotias poikamaajoukkueen maalivahti Johannes Luukkanen. Ensi viikolla ryhmään liittyy 22-vuotias keskikenttäpelaaja Keyton Isaksson, joka on viimeksi pelannut tammisaarelaisen EIF:n Ykkösen miehistössä.

Felek on ehtinyt pelata urallaan poikien maajoukkueessa niin Turkissa kuin Azerbaidzanissa, vaikka on nykyään saksalainen.

Klubi-04:ssä pelanneen maalivahti Luukkasen testaaminen vihjaa, että RoPS on luopumassa vahvan maalivahtikaksikon toisesta sopimusmiehestä. Malinen vahvistaa, että brasilialaiselle Ricardolle etsitään uutta seuraa. Viime kauden lopulla polvensa telonut espanjalaisvahti Antonio Reguero oli mukana jo harjoituksissa.

– ”Rikistä” luopumisen syy on yksinkertaisesti se, että kustannuspuoli on liian maalivahtipainotteinen. Nyt nuoret vahdit ( Juhani Kangas ja Luukkanen) pääsevät hyvään oppiin, Malinen perusteli.

 RoPSin maalivahtikolmikko voi näyttää tulevalla kaudelta tältä. Keskellä ykksövahti Antonio Reguero, oikealla Juhani Kangas ja vasemmalla testissä oleva Johannes Luukkanen. (Kuva: Pekka Aho)

Malisen mukaan seura hakee ensisijaisesti yhtä hyökkääjää sekä kahta puolustuspään pelaajaa. Keskikentän ainekset ovat jo kasassa. Päävalmentaja kaipaa joukkueeseen vielä kokemusta.

Jarkko Lahdenmäen ottaisin ilman muuta porukkaan, mutta hän haluaa ulkomaille. Olemme odotelleet vastausta sopimustarjoukseen kolme kuukautta, mutta loputtomiin ei voi odottaa.

RoPSin viime kausien toppariosastosta gambialainen Abdou Jammeh saattaa jatkaa uraansa Suomen liigassa, sillä Kuopion Palloseura on tehnyt miehelle sopimustarjouksen.

RoPS aloittaa kauden pelit Suomen cupin kotiottelulla 28. tammikuuta Ounashallissa. Silloin vastassa on Haukiputaan Pallo.

– Tammikuu menee harjoitusten ja yhdessäolon merkeissä. Suomen cup pelataan pääosin helmikuun aikana. Maaliskuussa emme pääse lainkaan keskuskentälle harjoittelemaan tai pelaamaan sinne tulevien muiden tapahtumisen vuoksi. Tästä syystä suunnitelmissa on harjoitusleiri etelämpänä. Siellä on tavoitteena myös pelata, Malinen kertoi.

Sopimuspelaajat

RoPSin sopimuspelaajat 9.1. Pyry Hannola (uusi, RoPSin juniori), Aapo Heikkilä, Juuso Hämäläinen, Juho Hyvärinen (uusi, RoPSin juniori), Lassi Järvenpää, Sani Kaita (uusi, nigerialainen), Juhani Kangas (mv), Jarkko Luiro (uusi, RoPSin juniori), Eetu Muinonen, Antti Okkonen, Antonio Reguero (mv), Simo Roiha, Ricardo (mv), Timo Stavitski (uusi, aiempi seura Klubi-04), Robert Taylor, Sakari Tukiainen (uusi, Flora Tallinna), Leo Väisänen (uusi, HJK).

Parhaillaan testattavana Anselmi Nurmela, Cem Felek ja Johannes Luukkanen.

Kari Pyykkö
© 2017 Lapin Kansa

 


×
Pysy ajan tasalla

Tilaamalla blogin saat sähköpostiisi ilmoituksen, kun julkaisemme uusia uutisia. Näin pysyt ajan tasalla mitä seurassa tapahtuu.

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi