Motivoituneet nuoret pelaajat ja laadukas toimintaympäristö ovat ilahduttaneet RoPSin miesten edustusjoukkueen päävalmentajaa.
Ville Ulanen on toiminut noin kaksi kuukautta Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana ja tammikuisten iltapäiväharjoitusten päätteeksi mies vaikuttaa olevan positiivisella tuulella ja täynnä energiaa.
- Tänään meillä oli aamulla osan porukan kanssa testipäivä ja sain taas huomata, miten hyvin täällä kaikki toimii. Akatemiatoiminta mahdollistaa sen, että testivälineistöt, verikokeiden ottajat ja muut tarvittavat asiat ja ihmiset ilmestyvät paikalle, eikä tarvitse itse tehdä kaikkea yksin, Ulanen iloitsee.
Ulasen puheessa toistuu usein se, miten paljon uutta asiaa eteen on tullut viimeisen parin kuukauden aikana.
- Kaupunki, seura, pelaajat ja koko toimintaympäristö on ihan uusi. Mutta kertakaan ei ole tullut ajatuksiin, että miksi lähdin.
Ulanen on kotoisin Porista ja siellä hän on myös suurimman osan jalkapallourastaan tehnyt, ensin pelaajana ja sittemmin valmentajana. Parhaimmillaan Ulanen pelasi Musan Salaman (MuSa) riveissä Ykköstä ja peliura päättyi kasvattajaseura Toejoen Veikoissa sarjatasona Miesten Kolmonen. Erityisesti viimeisenä pelivuotena syttyi kipinä valmentamiseen.
- Huomasin yhä useammin pohtivani, että miksi teemme joukkueena näin tai noin ja voisiko asioita tehdä jotenkin muutenkin. Kauden päätteeksi soitin silloiselle valmentajalle ja ehdotin, että mitä jos siirtyisit sivuun ja minä tulisin tilalle. Se sopi hänelle ja siitä se valmentajaura lähti.
Ensimmäinen valmentajan pesti löytyi siis kasvattajaseurasta ja myöhemmin Ulanen on kouluttautunut UEFA A-lisenssiin asti. Mihinkään tiettyyn valmennuskoulukuntaan hän ei itseään sijoita.
- Minulla ei ole koskaan ollut myöskään mitään yhtä tiettyä suosikkijoukkuetta. Olen enemmän kiinnittänyt huomioita siihen, miten eri joukkueissa tietyt osa-alueet toimivat ja miten ne pystyvät hyödyntämään omia vahvuuksiaan.
Ulanen korostaakin, että hän haluaa johtaa joukkuetta, joka on valmis reagoimaan siihen, mitä kulloinenkin peli vaatii. Tämä vaatii pelikaudella runsaasti etukäteistyötä valmennustiimiltä.
- Viikonlopun pelin jälkeen katson videot huolellisesti sekä omasta pelistä että tulevan vastustajan edellisestä pelistä. Klippien tekoon menee paljon aikaa, mutta pelaajien pitää pystyä luottamaan siihen, että valmennustiimi on valmistautunut seuraavaan otteluun niin hyvin kuin mahdollista on.
Toinen Ulasen valmennusajattelussa korostuva seikka on jokaisen harjoituksen tarkoituksenmukaisuus. Erityisesti tämä näkyy nykyisessä RoPSin joukkueessa, jossa harjoitusohjelmia on räätälöity pelaajien erilaisten elämäntilanteiden mukaan. Harjoitusringissä mukana olevista pelaajista osa opiskelee, osa käy töissä ja useampi suorittaa asepalvelusta.
- Kaikkien pelaajien elämäntilanne ja arki on huomioitu meidän toimintamallissa ja tarjoamme työkalut laadukkaaseen tekemiseen kunkin pelaajan tilanteen mukaan.
Nuorilla pelaajilla kehittymisen ja menestymisen nälkää
Miesten edustusjoukkueen harjoituksissa käy tällä hetkellä parikymmentä pelaajaa, mutta lopullinen kokoonpano ei ole vielä selvillä. Pelaajasopimukset ovat työn alla ja joukkueen rungon pitäisi olla kasassa helmikuun aikana. Tätä ennen päävalmentaja ei varsinaisesti halua puhua tulevan kauden tavoitteista.
- Kokoonpanon pitää olla tiedossa ja pelaajat pitää tuntea vielä paremmin ennen kuin voi arvioida joukkueen suorituskykyä. Se on selvää, että kilpaurheilussa pitää aina olla kovat tavoitteet. Kukaan ei lähde pelejä häviämään eikä mikään joukkue lähtökohtaisesti tavoittele edelliskautta huonompia sarjasijoituksia. Nuori joukkue voi lisäksi kehittyä paljon myös pelikauden aikana, Ulanen muistuttaa.
Ulasen mukaan tämänhetkistä pelaajarinkiä voisi kuvailla klassisesti nuoreksi ja nälkäiseksi.
- Jokainen pelaaja tässä porukassa haluaa selvästi olla jotakin ja niin sen pitää ollakin. Erityisesti nuorille pelaajille tämänhetkinen taso ei saakaan olla se uran päätepiste, vaan harjoittelulla pitää olla tätä kautta kauaskantoisempi tähtäin.
Tuore päävalmentaja haluaa myös itse kehittyä valmentajaurallaan ja kokee tulleensa sitä silmällä pitäen oikeaan paikkaan.
- Olen kiitollinen MuSalle, että sain siellä ensimmäistä kertaa mahdollisuuden olla päätoiminen jalkapallovalmentaja. RoPSiin tulo on myös selkeä askel eteenpäin omalla uralla. Ei ehkä sarjatason puolesta, mutta juuri puitteiden ja arjen tekemisen näkökulmasta, Ulanen kertoo.
Ennen täysipäiväistä jalkapalloelämää Ulanen työskenteli vuosia Porin kaupungilla esikouluopettajana.
- Pitkään tein niin, että 40 tuntia viikossa työskentelin Porin kaupungille ja jalkapallohommat tulivat siihen päälle. Onneksi ymmärsin riittävän varhaisessa vaiheessa, että 70 tuntiset työviikot alkavat näkyä ihmisessä, vaikka kuinka paljon rakastaisi kumpaakin työtä.
39-vuotias Ulanen kertoo olevansa perhekeskeinen ihminen ja eniten Rovaniemelle tulossa arveluttivatkin perhesyyt, sillä vaimo ja ekaluokkalainen tytär jäivät asumaan Poriin.
- Ensivaiheessa koti-ikävää helpottivat juuri sopivasti alkaneet jalkapallon MM-kisat. Kun yhtäkkiä kotona olikin ihan hiljaista, oli hyvä, että telkkarista tuli aina jokin peli. Kisojen päätyttyä olen ehtinyt jo muun muassa lentopallo-ottelun katsomoon.
Sopeutumista uuteen kaupunkiin ja elämäntilanteeseen ovat helpottaneet Ulasen mukaan ennen kaikkea mukavat ihmiset ja asioiden sujuvuus.
- Pelaajat, valmentajakollegat, seuran työntekijät ja kaikki ketkä olen täällä tavanneet ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja joka paikassa on positiivinen ilmapiiri. Suorasukaisuuteen tottuneelle porilaiselle täällä on aika leppoisa ja kiireetön meininki, mutta näen sen pelkästään hyvänä asiana.