Satojen RoPS:n kannattajien tunnelma oli silkkaa hunajaa voitokkaan HJK-ottelun jälkeen. Nykyisten ja entisten rovaniemeläisten pohjoispääty aloitti Sonera-stadionilla varovaisella läpsytyksellä, mutta ottelun edetessä katsomo ajautui äänekkääseen huutoon ja taputukseen.
Rovaniemen Palloseura matkaa huomiseksi sunnuntaiksi Helsinkiin kohtaamaan moninkertaisen Suomen mestarin Helsingin Jalkapalloklubin. Liigan piikkipaikalla oleva RoPS ei lähde Helsinkiin nöyristelemään, vaan tavoitteena on haastaa mestari HJK tosissaan.
Viikonloppuna on edessä jo todellisia ratkaisun hetkiä jalkapallon Suomen mestaruustaiston kannalta.
RoPS:n siirtymistä jalkapalloliigan kärkipaikalle on odotettu Rovaniemellä pitkään ja hartaasti.
Neljä edellistä otteluaan jalkapalloliigassa voitotta pelannut Rovaniemen Palloseura ehti hukata puolenkymmentä mahdollisuutta nousta sarjan piikkipaikalle, kunnes maanantaina Kotkassa tärppäsi.
Rovaniemen Palloseura on hukannut punaisen langan ottelujen voittamiseen Veikkausliigassa. Torstai-iltana Pietarsaaren Jaro kävi puolustamassa maalittoman tasapelin keskuskentällä. RoPS on onnistunut voittamalla viimeisestä seitsemästä pelistä vain yhden, joten mestaruus- ja mitalijunassa pysyminen ei nykytahtia kestä.
Mikä peli? RoPS – FF Jaro (Pietarsaari), Veikkausliigan ottelu Keskuskentällä torstaina 10.9. klo 18.30 Asetelma: Veikkausliigassa ei pudotuspelejä tunneta, mutta sarjakolmonen RoPS pelaa käytännössä niitä. Jokaisesta ottelusta olisi nyt revittävä pisteitä ja Jaro on voitettava kotona. RoPSilla on vielä paikka iskeä jopa mestaruuteen, sen verran kö...
Rovaniemen Palloseura lähtee torstain Veikkausliigakierroksella Keskuskentälle vieraaksi saapuvan Jaron kimppuun voitto mielessä. Mitalikamppailussa mukana olevalle RoPS:lle ei ottelusta kelpaa muu kuin voitto.
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue musersi Färsaaret jalkapallon EM-karsinnoissa 3–0. Pikkuhuuhkajien näkyvimmäksi sankariksi kohosi Moshtagh Yaghoubi kahdella maalillaan.
Madridista on napapiirille matkaa linnuntietä 3 524 kilometriä.
RoPS kaappasi Eero Markkasen ja Eero Markkanen valitsi RoPSin, kyllä, vaikka suuri ja mahtava HJK houkutteli kohuhyökkääjää riveihinsä. Tämä kertoo paljon Rovaniemen Palloseuran tämänhetkisestä asemasta suomalaisessa jalkapallossa. RoPS on noussut raskaan sarjan seuraksi, joka voi saada riveihinsä aivan suurimmatkin kotimaiset tähdet ja nämä myös mielellään RoPSiin tulevat.
Rovaniemen Palloseura on tänään täydessä koostumuksessa, kun joukkue on avoimissa harjoituksissa Susivoudin keinonurmella klo 14.30. Mukana ovat ensi kertaa Real Madridin organisaatiosta Suomeen palaava hyökkääjä Eero Markkanen sekä jamaikalainen laituri Tramaine Stewart.