ROPSKAUPPA.FI                              
perjantai, 03 touko 2013 08:28

RoPS pyrkii koko maakunnan seuraksi

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
RoPSin Olli Pöyliö aloitti uransa Kemijärvellä. RoPSin Olli Pöyliö aloitti uransa Kemijärvellä. Kuva:Pekka Aho

Rovaniemen Palloseura jakaa valmennusosaamistaan ja uuden junioritoimintansa malleja laajasti ympäri Lappia. Seura toteuttaa useampia hankkeita Rovaniemen ulkopuolella, joilla seura pyrkii maakunnan jalkapallon kehittämiseen ja RoPSin aseman vahvistamiseen koko Lapin joukkueena.

– Tavoitteenamme on koko maakunnan RoPS yhteistyössä muiden seurojen kanssa, RoPSin toimitusjohtaja Antti Hietakangas kuvailee.
Ensi lauantaina RoPSin juniorivalmennusvastaava Matti Kilpelä esittelee RoPSin junioritoimintaa Tornion Pallo 47:n valmentajille Torniossa.
– Esittelen toimintaamme, jonka lähtökohtana yksilölähtöisyys, harjoittelun suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus, Kilpelä kertoo. Kilpelä on kutsuttu kouluttajaksi TP-47:n valmentajakurssille.
RoPS ja TP-47 tekevät yhteistyötä myös junioripuolella edustusjoukkueiden farmisopimusten lisäksi.
– Jo nyt RoPSissa on käynyt harjoittelemassa ja pelaamassa muutamia 2002 ja 2003 syntyneitä TP-47:n poikia.

Toisena aluevaltauksena RoPS laajentaa nappulatoimintaansa maakuntiin. Toukokuun puolivälissä Ranualla käynnistyy RoPSin nappulaliiga. Kilpelän mukaan ilmoittautuneita on jo melkein sata.
– Ranuan nappulaliiga on tarkoitettu 2000–2006 syntyneille. Joukkueet pelaavat ja harjoittelevat säännöllisesti Ranualla, mutta käyvät kerran kuussa myös pelaamassa Rovaniemellä.
Ranuan toimintaa hoitaa Pasi Palonen .
– Hän on tehnyt todella uutterasti työtä Ranuan nappulatoiminnan eteen, Kilpelä kiittelee. Palonen organisoi nappulaliigan Rovaniemeltä käsin.
RoPS pyrkii kehittämään maakuntien junioritoimintaa laajemminkin.
– Tämä on päänavaus. Suunnitelmissamme on aloittaa nappulatoimintaa Ranuan mallin mukaan muuallakin Lapissa, esimerkiksi Sodankylässä, Kittilässä ja Ivalossa, Kilpelä linjaa.
RoPSin tarkoituksena on tarjota mahdollisuus jalkapallon harrastamiseen pienten paikkakuntien lapsille ja nuorille. Monella paikkakunnalla ei ole enää oman seudun seuran ylläpitämää junioritoimintaa, ja mahdollisuudet futisharrastukselle ovat vähäiset.

Markku Saukko
© 2013 Lapin Kansa

Luettu 2757 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227