Rovaniemen Palloseura on saanut pelinsä Ykkösessä kulkemaan ja takana on kuuden ottelun voittoputki. RoPS on tällä hetkellä sarjassa toisena tasapisteissä sarjaa johtavan Jyväskylän Jalkapalloklubin kanssa.
Rovaniemen keskuskentän/monitoimikentän rakennustyöt eivät käynnisty tämän vuoden puolella. Apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttilan mukaan syynä on kaupungin omarahoitusosuuden puuttuminen.
Reilun puoli vuotta RoPSissa valmentanut Jukka Ikäläinen on tyytyväinen saamiinsa työkaluihin. Seuran puolelta mahdollisuudet on luotu, mutta ei toivelista toki aivan tyhjäksi jää.
Apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttila uskoo, että poliittista tahtoa Rovaniemen Keskuskentän perusparannustöiden aloittamiseen löytyy.
Rovaniemellä on puuskutettu jalkapallo-olosuhteiden kehittämisessä toiveiden perässä jo vuosia. Nyt vihdoin on saatu signaali, että asialle oltaisiin tekemässä jotakin. Tuleva kuntaliitos ei ole kuitenkaan mahdollistanut nopeita ratkaisuja, vaan stadionkysymys päätyy ensi syksyn kunnallisvaaleissa valittavan kaupungin ja maalaiskunnan yhteisen valtuuston käsiteltäväksi ja päätettäväksi.
Rovaniemen jalkapallostadionin remontista saadaan tarkempaa tietoa vielä tämän kevään aikana. Apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttilan mukaan päätöksiä täytyy tehdä ennen kesää, jotta hanke voidaan valmistella lokakuussa valittavan uuden suurvaltuuston päätettäväksi.
Rovaniemen keskuskentän mahdollinen remontti ensi kesän lopulla vei Rovaniemen Palloseuran muutaman ottelun evakkoon Veikkausliigassa. Mikäli peruskorjaustyöt alkavat elokuussa, RoPS ehtinee pelata keskuskentällä vielä 3. elokuuta FC Interiä vastaan, mutta kauden kolme viimeistä kotiottelua joudutaan pelaamaan muualla.
Rovaniemen Keskuskenttää korjataan kovaa vauhtia jalkapallon Veikkausliigan kriteerejä vastaavaksi. Tärkein vaatimus oli sosiaalitilojen uusiminen vaatimusten mukaiseksi ja remontti on tällä hetkellä täydessä käynnissä. Teknisen viraston liikuntapaikoista vastaava mestari Mikko Ylinampa kertoi, että nyt kaikki on hoidettu tältä osalta kriteerien mukaan.