Rovaniemen Palloseuran naiset saivat jäädä hyvillä mielin kolmen viikon sarjatauolle. RoPS voitti Kakkosen vierasottelussa Kauhavan 0–5 (0-4). Julia Heino teki ottelussa kaksi maalia. Maalinteossa onnistuivat myös Eeva-Leena Sarajärvi, Essi Jokelainen ja Olga Haataja. Kun ottelua oli pelattu 32 minuuttia, RoPS johti jo neljällä maalilla.
Rovaniemen Palloseuran naiset hävisivät jalkapallon Kakkosessa Lapuan Virkiälle maalein 2–1. Lapuan Veera Posti teki RoPSin verkkoon kaksi maalia. RoPSin ainokaisen iski kapteeni Liisa-Maija Rautio. Hän tasoitti pelin 1–1:een, kun ottelua oli pelattu 62 minuuttia. Julianne Arviranta pohjusti tilanteen Raution maaliin. Posti teki Virkiälle voittomaalin 75. minuutilla.
Piteå summer games 2015 pelattiin viime viikonloppuna aurinkoisissa tunnelmissa. -02 pojat raivasivat tiensä 68 joukkueen sarjassa pronssille. Pronssiottelussa RoPS kaatoi norjalaisen Hunstad FK:n 1-0.
Pojat asettuvat rinkiin kädet toistensa hartioilla. Kentän toisessa päässä on punaisten pelipaitojen piiri, toisessa sinisten.
Rovaniemen Palloseura haki toisen kauden toisen voittonsa Jaron vieraana Pietarsaaresta ja hengittää jo Helsingin Jalkapalloklubin niskaan Veikkausliigassa. RoPS tosin maksoi ehkä kalliin hinnan, sillä maalivahti Ricardo loukkaantui.
Rovaniemen Palloseuran B-pojat ottivat pohjanmaan kiertueen toisessa ottelussaan murskavoiton Närpes Kraftista maalein 1–9 (0-4) B-poikien jalkapallon Ykkösessä. Edellisenä iltana Kokkolassa pelattu ottelu teki tilanteesta haastavan.
Rovaniemen Palloseuran B-pojat ottavat mallia seuran liigajoukkueesta ja taistelevat ikäluokan Ykkösen pohjoislohkossa kärkipaikasta. RoPS voitti tiistaina GBK:n Kokkolassa 1–4 (0-1) ja on tasaisessa lohkossa kakkosena oululaisten Tervareiden kannoilla.
Rovaniemen Palloseura palkitsi kauden ennätysyleisönsä (2086) muhkealla 4-1 (3-0) voitolla tamperelaisesta FC Ilveksestä keskuskentän uuden katsomon kastajaispelissä maanantai-iltana.
Helsingin IFK on ainoa jalkapallon Veikkausliigaseura, joka ei ole vielä hävinnyt ainuttakaan kotiottelua. Tällä kertaa oli Rovaniemen Palloseuran vuoro yrittää sarjanousijan kaatamista Töölön jalkapallostadionin tekonurmella. Mutta niin vain HIFK:n kotitaika pitää yhä, sillä joukkueet pelasivat 1-1 tasapelin.
Rovaniemen Palloseura lähtee tiistain Veikkausliigaottelussaan huolellisesti valmistautuneena isäntäjoukkue HIFK:n kimppuun. Viimeistelyharjoitukset tehtiin maanantaina syksyisen koleassa Rovaniemen kesäsäässä.
Rovaniemen Palloseuran naisjoukkue nappasi kauden leveimmän voittonsa lauantain kotiottelussa Kauhavan Kanuunaa vastaan. Vierailija Etelä-Pohjanmaalta kaatui Kakkosen ottelussa peräti 7-0 (4-0).