Uutisarkisto

Kaikki uutiset

maanantai, 10 syyskuu 2007 09:16

Kuningaspallolle kyytiä

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

RoPS:n ja Lynxin jalkapallon nappulakoululaisten kausi huipentui seurojen yhteiseen syysturnaukseen. Poikien joukkueet pelasivat lauantaina Saarenkylässä ja tyttöjen joukkueet sunnuntaina Mäntyvaarassa.

Klikkaa!

- Näin suurena yhteistapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa, Lynxin nappulaliigapäällikkö Juha Stenbäck kertoo.

- Seuraväki tapaa toisiaan ja voidaan entisestään tiivistää yhteistyötä, RoPS:n nappalaliigapäällikkö Markus Memonen jatkaa.

Saarenkylän ja Mäntyvaaran kentillä riitti viikonloppuna vilskettä. Seurojen nappulaliigojen turnauksessa kuningas jalkapalloa pelasi noin 600 junioria. Harrastajamääriltään jalkapallo on Rovaniemellä muihin lajeihin verrattuna ylivoimainen ykkönen.

Molemmilla seuroilla on kuta kuinkin saman verran nappulaliigalaisia, vaikka ikäryhmäjaottelut poikkeavat hiukan toisistaan. RoPS:lla on 28 joukkuetta ja Lynxillä 25, näistä yhteensä viisi on tyttöjoukkueita. Ongelmatkin ovat osittain samoja.

- Vetäjien pula on ainainen murhe. Vanhempien kynnys lähteä mukaan valmentamaan pitäisi saada mahdollisimman matalaksi.

- Seuran puolelta valmentajia on tuettava varsinkin alkuvaiheessa koulutuksen ja valmiiden harjoitusmallien myötä, Stenbäck miettii.

- Nappulaliigatoiminta koetaan liian usein päiväkerhona. Aktiivisia vanhempia tarvitaan lisää, jotta hommaa saadaan pyöritettyä, Memonen lisää.

Tyttöjen määrä kasvaa

Nappulaliigalaisissa tyttöjen määrä on tänä kesänä kasvanut.

- Yritämme seurojen kesken pohtia saataisiinko tytöille yhteinen sarja. Se antaisi tyttöjoukkueille mahdollisuuden pelata tiukkoja pelejä, oman tasoisia vastustajia vastaan.

- Innostus on korkealla ja lapsilta ei sitä intoa viedä, jos emme seuroissa mokaa.

- Yhteisen sarjan myötä kipinä lajiin saataisiin säilymään, päälliköt miettivät.

"Blackburn on kingi"

Lauantai-iltapäivällä Saarenkylän kentällä olivat vastakkain Lynxin Chievo-joukkue ja RoPS:n Blackburn. Ottelu päättyy Blackburnin voittoon. Pelin jälkeen poikien suusta kuului komea huuto "Blackburn on kingi, siitä emme tingi". Turnaussäännöissä painotetaan reilua peliä.

Blackburnin joukkueen Olli Ojanaho, 10, saa tuomarilta pelin jälkeen vihreän kortin reilusta pelistä. Hän on nuoresta iästään huolimatta pelannut jalkapalloa jo viisi vuotta.

- Pelaan nappulaliigajoukkueen lisäksi E-poikien ikäkausijoukkueessa, Olli kertoo.

- Kemijärven turnaus oli tänä kesänä hieno kokemus. Pelaamisessa olen oppinut tulemaan syöttöjä vastaan ja aktiivisuutta.

Jalkapallon lisäksi Olli harrastaa jääkiekkoa, suunnistusta, hiihtoa ja tanssia. Suosikkipelaajakseen hän nimeää Liverpoolin Steven Gerrardin.

Miia Vatka
© 2007 Lapin Kansa

Luettu 1177 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi