Uutisarkisto

Kaikki uutiset

torstai, 09 maaliskuu 2023 13:39

Sidosryhmiltä selkeät viestit seuran kehittämistyöhön

Arvostele tätä artikkelia
(6 ääntä)

Yhteensä 273 pelaajaa, vanhempaa, toimihenkilöä, kannattajaa, yhteistyökumppania ja alumnia vastasi helmikuussa järjestettyyn sidosryhmäkyselyyn. Kiitos paljon, äänenne on kuultu!

Sidosryhmien kuulemisen myötä seuramme missio, visio ja arvot alkavat hahmottua. Mikä on Ropsin toiminnan merkitys, minkä vuoksi on tärkeää, että seura jatkaa eloansa? Mikä on tahtotila, johon tähtäämme? Mitkä arvot heijastuvat kaikesta toiminnastamme?

Vastaajien vahva viesti kertoo, että seuran toimintaa ohjaavia arvoja tulee olla avoimuus, yhteisöllisyys ja kilpailullisuus. RoPSin tulee tähdätä kohti sitä asemaa Suomi-futiksessa, joka sille perinteisesti on kuulunut. Maltilla, omavaraisesti ja toimintaa kehittäen. RoPSin vaikuttavuus yhteisöllemme, alueen hyvinvoinnille ja elinvoimalle on suuri. Strategiatyö jatkuu kyselytulosten ohjaamana. Vuosikokouksessa 27.3.2023 klo 19 annamme tarkempaa väliraporttia työstä.

Syksyllä 2022 seuran taloudellinen selviytyminen oli hiuskarvan varassa. Pankkilainat oli maksettu pois kevään kiinteistökaupan myötä. Erääntyneitä velvoitteita oli kuitenkin noin 600.000 euroa. Iso kiitos vielä kerran kriisisavusta kannattajille ja yrityksille. Avulla oli todellakin suuri merkitys. Yksi kyselyyn osallistunut junioripelaajamme kiteytti: ”Pitäkää sitten huoli niistä rahoista!” Tämän ohjeen muistamme.

Taloustilanne ohjaa edelleen vahvasti toimintaamme ja mahdollisuuksia investointeihin. Tilanne velkojien kanssa on saatu vakautettua ja kriittisimmät erät maksettua. Budjetointi ja kassavirtalaskelmat täsmentyvät kaiken aikaa. Samoin näkymät myynnin toteutumisesta yhteistyökumppaneille, kausarikampanjasta ja jäsenhankinnasta. Vuosi 2023 tulee olemaan kirivuosi velvoitteiden lyhentämiselle. Haluamme pienentää velkaamme merkittävästi tänä vuonna. Velan hoitoa riittää myös jatkoon. Tämän hetkisen arvion mukaan vuoden 2027 loppuun mennessä kaikki vanhat velvoitteet on hoidettu.

Työryhmät työskentelevät kaiken aikaa aktiivisesti toiminnan kehittämiseksi. Hyvä hallinto ja taloustyöryhmä määrittelee sääntöjä ja prosesseja puolustuspelin kuntoon saattamiseksi. Perälauta ei saa vuotaa. Strategiaryhmä rakentaa peliä, miten etenemme kohti parempaa pallonhallintaa. Valmennus, myynti, markkinointi ja viestintä tekevät työtä maaliodottaman nostamiseksi.

Työ on pitkäjänteistä ja vaatii malttia. Yhteisellä matkalla tulee takuulla taka-askeleita mutta myös monta voittoa ja onnistumisen elämystä. Niin seuran kehityksessä kuin pelikentällä. Kun taustatoiminnot, talouden ohjaus, hallinto, organisaatio ja varainhankinta kehittyvät, voimme alkaa tehdä valittavan strategian mukaisia päätöksiä investoinneista. Mitä ahkerammin teemme kehitystyötä, sitä nopeammin voimme satsata joukkueiden toimintaan.

Meillä on Rovaniemellä erinomainen osaaminen, urheilun infra ja kumppaniverkosto. Siirrytään asiakassuhteista yhteistyöhön ja yhteistyöstä aitoon kumppanuuteen. Kumppanuuteen, jossa osapuolten toiminta ja tavoitteet ovat yhteneväiset. Meiltä löytyy erottautumistekijöitä, joiden avulla voimme olla edelläkävijöitä ja esimerkin näyttäjiä muulle Suomelle.

Reilu kuukausi enää ja pelikausi starttaa… Lämpimästi tervetuloa myös uusi maalivahtivalmentaja Ari "Arvi" Matinlassi! Mahtavaa saada pitkää näkemystä, kokemusta ja osaamista seuraamme.

Aurinkoisia keväthankia kaikille!

t. Poikamatti

Luettu 1376 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi