Uutisarkisto

Kaikki uutiset

keskiviikko, 29 maaliskuu 2023 07:00

Ensimmäinen vuosikokous puheenjohtajana

Arvostele tätä artikkelia
(8 ääntä)

Vanhoja asioita on selvitetty, uutta alkua luodaan. Ropsilaisella sitkeydellä eteenpäin!

Ensimmäinen yhdistyksen vuosikokous seuran puheenjohtajana on takana. Tai eipäs olekaan. Se on keskeytetty ja jatkuu maanantaina 17.4. klo 19. Johtokunta esitti ja vuosikokous kannatti, että kokous keskeytetään ja johtokunnan jäsenten vastuuvapaus käsitellään kolmen viikon päästä. Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus eivät olleet jäsenten nähtävillä ja tutustuttavissa sääntöjen edellyttämää kahta viikkoa ennen vuosikokousta.

Esittelimme vuosikokouksessa seuran tilinpäätöksen tilikaudelta 1.12.2021–30.11.2022. Tilinpäätöksen tuloslaskelma kertoo, että seuran toiminnan tulos oli 336 994 euroa ylijäämäinen.  

Tilikauden aikana seura on myynyt omistamansa As Oy Koskikatu 24 (Bingotalo) osakekannan. Velaton kauppahinta oli kaksi miljoonaa euroa. RoPSille maksettua kauppahintaa ovat pienentäneet taloyhtiön velat kaupantekohetkellä. Saadulla kauppahinnalla RoPS ry on suorittanut rahalaitoslainat.

Riittikö Bingotalon kauppahinta RoPS ry:n velvoitteiden hoitamiseen? Jäikö rahaa seuran kehittämiseen? Ei edes melkein. Marraskuun 2022 vuosikokouksessa esitetty seuran erääntyneiden velvoitteiden summa oli noin 572 000 euroa. Summa sisältää RoPSin omistaman Blue Idea Oy:n erääntyneen vuokrarästin 170 000 euroa, joka myös on seuran vastuulla.

Tilinpäätöksen toimintakertomus ja tilintarkastajan kertomus kiinnittävät huomiota seuraaviin olennaisiin asioihin: Seuran maksuvalmius on kriittinen ja toiminnan jatkuvuuteen liittyy olennainen epävarmuus, seura on jättänyt tutkintapyynnön poliisille yhdistyksen toiminnassa olleen tahon toiminnasta ja tilintarkastajalle toimitettu hallintomateriaali ei sisältänyt kaikkia johtokunnan kokousten pöytäkirjoja tilikaudelta.

Onko pohja saavutettu, voiko tästä vielä mennä syvemmälle? Kyllä, tästä olisi voinut mennä vielä syvemmälle. Kyllä, pohja on saavutettu.

RoPS ry:n konkurssi oli hiuskarvan varassa. Kannattajien ja yritysten tuella konkurssiuhkaiset velvoitteet on suoritettu ja loppuosalle velvoitteista verottajalle ja eläkevakuutusyhtiölle on laadittu maksuaikataulu vuoden 2023 loppuun mennessä. Maksuaikataulussa on pysytty. Yritysten kanssa on käyty velkojien kokous, jossa on samoin otettu tavoitteeksi erääntyneiden velvoitteiden suorittaminen vuoden 2023 loppuun mennessä. Rovaniemen kaupungin kanssa on neuvoteltu näkemyserosta koskien velkapääomaa (RoPSin kanta: virhe, suuruudeltaan 118 000 €) sekä maksuaikataulusta. Uusia erääntyneitä velvoitteita ei ole syntynyt.

Kiitän kaikkia velkojaosapuolia hyvässä hengessä käydyistä neuvotteluista ja pitkämielisyydestä. Velvoitteet hoidetaan, mutta siihen tarvitaan aikaa. Realistinen aikataulu on vuoden 2027 loppuun mennessä tai vuoden 2030 kesäkuuhun mennessä, jos velkapääomaan liittyvää näkemyseroa ei oikaista. Maksuaikataulu on laskettu nykyisellä toiminnan tasolla. Maksuaikataulu nopeutuu, kun yhdessä onnistumme kehittämään toimintaamme.  

Toiminnan kehittäminen tapahtuu työryhmissä. Varsinaisen vuosikokouksen jälkeen työryhmät (strategia; hyvä hallinto ja talous; myynti, markkinointi ja viestintä sekä urheilu ja valmennus) antoivat väliraportin työn tuloksista. Työryhmien jäsenet ovat tehneet laadukasta työtä, jossa on laajasti kartoitettu ja huomioitu monitahoisen RoPS-yhteisön tahtotila. Miksi seura on olemassa, mitä on ropsilaisuus, mihin tähtäämme. Jatkamme näistä asioista kertomista erilaisissa tilaisuuksissa. Toivottavasti saamme myös tämän viestin kuulumaan mahdollisimman laajasti ja näkyvästi. Myös positiiviset asiat ovat uutisia.

RoPS-konkarit tietävät, että seuran kunniakas 73 -vuotinen historia on nähnyt vaikeampiakin aikoja. Niistä on selvitty ja niin selvitään tälläkin kertaa. Rovaniemeläiset ja lappilaiset ovat sitkeitä ihmisiä ja se näkyy ropsilaisuudessa. Myös pelikentällä. Tule mukaan tekemään Uutta Alkua ja hienoa tarinaa kohti parempaa aikaa. Mielekästä tekemistä jokaiselle sopivassa määrin riittää. Matka tulee olemaan antoisa ja merkityksellinen. Uskon, että monen silmäkulma kostuu, kun pilli seuraavan kerran viheltää ottelun alkamisen merkiksi korkeimmalla sarjatasolla. Se on mahdollista.

Hyvää kevään jatkoa, kohta pelataan taas!   

Poikamatti

Luettu 1430 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi