Alkavalla Veikkausliigakaudella tarkennetaan sääntöä, joka kieltää kannattajia poistumasta katsomosta ja esimerkiksi juhlivan maalia tai voittoa kentän aidan vieressä, edes aidan sisäpuolella. Rovaniemen Palloseuran kannattajilla on tapana juosta alas Keskuskentän vanhasta puukatsomosta aidan viereen, johon pelaajat ryntäävät juhlimaan maalia kannattajien kanssa ja heittelemään ”ylävitosia”.
Rovaniemen Palloseura järjestää jo perinteikkään kautta aloittelevan fanitapaamisen Cafe Bar Zoomitissa torstaina 24.3.2016 klo 18.00. Tapaamisessa ovat mukana päävalmentaja Juha Malinen, kapteeni Antti Okkonen sekä kattaus joukkueen uusia kasvoja.
Noin tuhat Rovaniemen Palloseuran kannattajaa kannustaa painavaan ääneen omiaan Lahden kisapuistossa. Paikalle oli saapunut kannattajia ympäri Suomen. Iso osa on pohjoisesta, mutta paljon on myös Etelä-Suomessa asuvia kannattajia.
– Jännittää niin ettei pysty hengittämään, puuskahtaa rovaniemeläinen Eero Salmijärvi pöytäseurueelleen ottelun alkumetreillä.
Satojen RoPS:n kannattajien tunnelma oli silkkaa hunajaa voitokkaan HJK-ottelun jälkeen. Nykyisten ja entisten rovaniemeläisten pohjoispääty aloitti Sonera-stadionilla varovaisella läpsytyksellä, mutta ottelun edetessä katsomo ajautui äänekkääseen huutoon ja taputukseen.
Siniseen kaulahuiviin sonnustautunut Eino Aho, 74, astuu Lapin Kansan arkistoon ja nuuhkaisee sierainten täydeltä.
Jalkapallo-otteluiden taustalla tapahtuu paljon sellaistakin, jota tavallinen katsoja ei välttämättä edes huomaa. Seurat tekevät joka vuosi ison työn laatiessaan turvallisuussuunnitelmat. Lähtökohtana on, että kaikki mahdollinen tehdään jokaisen ottelutapahtumaan osallistuvien viihtyvyyden ja turvallisuuden takaamiseksi.
Rovaniemen Palloseuran Veikkausliigajoukkueen pelaajat kirmaavat ”Keskarilla” kuin vasikat kevätlaitumella. Joukkue pääsi keskiviikkona pois pimeästä ja ahtaasta Ounashallista kevään ensimmäisiin harjoituksiin lumesta vapautetulle kentälle. Lunta on isoina kinoksina kentän reunoilla, mutta muoviviheriö on huippukunnossa.
Rovaniemen Palloseuran ja Helsingin Jalkapalloklubin Veikkausliigaottelu on alkamassa. RoPSin kannattajaryhmä Bingo Boys poistuu tutulta paikaltaan puukatsomon päädystä. Lähtiessään ryhmä pystyttää penkkien rakoihin Lapin Kansan sanomalehtiä ja kiinnittää niitä myös katsomon tolppiin. Bingo Boysin kyltti on käännetty nurinpäin.
Keskiviikko kello 16.00 Rovaniemen Keskuskenttä. Osittain lumen peittämällä tekonurmella huhkii parikymmentä RoPSin kannattajaa lumitöissä. Sinivalkoiset pipot sekä kaulaliinat vilkkuvat ja kolat liikkuvat vauhdilla. Jo osittain sula tekonurmialue laajenee silmissä. RoPSin kannattajaryhmä Bingo Boys on työn touhussa, ja tavoitteena on saada kenttä pelikuntoon perjantain Liigacupin otteluun RoPS–HJK.
RoPSin kannattajaryhmä (Bingo Boys) on muistanut seuraa lahjoittamalla huomattavan summan RoPSin Respect-rahastoon.
RoPSin kannattajaryhmä on muistanut seuran junioreita joululahjalla.