Uutisarkisto

Kaikki uutiset

maanantai, 30 kesäkuu 2008 11:47

RoPS B sarjatauolle tappio niskassa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(1 ääni)

Rovaniemen Palloseuran B-juniorit hävisivät Pietarsaaren Jarolle 1-4 (1-2) B-juniorien Ykkösen kevätkauden päätösottelussa. RoPS siirtyi ottelussa riemukkaasti johtoon 15 minuutin kohdalla Arttu Karastin maalilla. Hienon esityön maaliin teki Jerry Björkberg, joka ohitti laidallaan monta Jaron pelaajaa ennen vapauttavaa syöttöä.

Jaro tuli kuitenkin nopeasti tasoihin ja paineli vielä ohi ennen puoliaikaa. Erityisen vaarallinen Jaro oli erikoistilanteissaan, joissa joukkueen fyysinen ylivoima tuli varsin hyvin esiin.

- Vastustajat olivat isompia ja voittivat pääpalloja keskityksistä, RoPSin valmentaja Jouni Seppälä totesi.

RoPS B oli varmistanut sarjapaikkansa jo ennen Jaro-ottelua. Joukkueen lopullinen sijoitus 12 joukkueen sarjassa oli 8:s.

Kolme viimeistä joukkuetta putosivat 2. divisioonaan.

Seppälä oli tyytyväinen tavoitteena olleen sarjapaikan säilyttämiseen.

- Tuloksellisesti olisi voinut mennä paremminkin, mutta nyt ollaan sillä paikalla, mikä ansaittiin.

RoPS B pelaa ensi viikon perjantaina juhlaottelun RoPS:n vuoden 1988 A-junioreiden Suomen mestareita vastaan. B-juniorien Ykkönen jatkuu syyskierroksella heinäkuun lopussa. PP

© 2008 Lapin Kansa

Luettu 1224 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi