Uutisarkisto

Kaikki uutiset

maanantai, 04 elokuu 2008 23:23

RoPS B maalittomaan tasapeliin Vaasassa

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)

Rovaniemen Palloseuran B-juniorit aloittivat B-nuorten Ykkösen syyskierroksen maalittomalla tasapelillä VPS-j:n vieraana Vaasassa.

RoPS onnistui luomaan ottelussa lukuisia vaarallisia tilanteita, mutta palloa ei saatu hyvistäkään paikoista maaliin.

Etenkin Janne Turpeenniemi oli hyvällä pelipäällä ja hän pääsi nopeutensa ansiosta useampaankin läpiajotilanteeseen. RoPSille tarjottiin voittoa vielä aivan loppuhetkillä, kun vaihtomies Ville Koivukangas pääsi nokikkain VPS:n maalivahdin kanssa.

- Hyviä paikkoja rakennettiin, mutta viimeinen terävyys puuttui viimeistelystä. Mutta myös vastustajan maalivahti pelasi todella hyvän ottelun, valmentaja Jouni Seppälä kertoi.

Seppälä piti joukkueensa esitystä tasapainoisena ja positiivisena.

- Koko puolustuslinja pelasi mallikkaasti ja maalivahti Pauli Tuisku poimi kaiken mitä tuli läpi.

Myös joukkueiden kevätkierroksen kohtaaminen Rovaniemellä päättyi pistejakoon tuloksella 2-2.

- Pelinä tämä oli meiltä parempi ja oma pää saatiin nyt pidettyä puhtaana.

RoPS B:n syyskausi piti alkaa alun perin jo viikkoa aikaisemmin, mutta kotiottelu Närpiön Kraftia vastaan siirrettiin syyskuun ensimmäiselle. Tuolloin RoPSin on määrä kohdata Kraft valoremontin läpikäyneellä Keskuskentällä.

Seuraavassa ottelussaan RoPS B kohtaa kokkolalaisen GBK:n Rovaniemellä sunnuntaina. PP

© 2008 Lapin Kansa

Luettu 1251 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi