Uutisarkisto

Kaikki uutiset

torstai, 18 syyskuu 2008 00:10

E11 Pohjois-Suomen kakkonen

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Pelaajat juhlimassa kesäistä menestystä Pelaajat juhlimassa kesäistä menestystä

RoPS Pojat 97 Sininen joukkue saalisti SPL:n Pohjois-Suomen piirisarjan kakkossijan Kempeleessä 13.9. pelatussa jalkapallon kutsuturnauksessa.

Kahteen alkulohkoon jaetussa turnauksessa RoPS sai vastaansa KePS Interin (voitto 4-1), Ajax Sarkkirannan (voitto 1-0) ja FC Raahe (2-2) ja voitti näin alkulohkonsa. Toisen lohkon voittajaksi selvisi oululainen OLS Sininen, jota vastaan käydystä finaalista muodostui urheilullinen draama. Varsinainen peliaika päättyi tasan 1-1 ja piirinmestaruus ratkaistiin rangaistuspotkukilpailussa. RoPS hävisi rankkarikisan 5-6 ja voitti näin hopeaa.

RoPS Pojat 97 joukkueen kausi on ollut muutenkin voittoisa. Kesällä joukkueen Sininen tiimi voitti Ruotsissa kansainvälisen Luulajan turnauksen ja Valkoinen tiimi tuli samassa turnauksessa kolmanneksi. Joukkueen johto ja valmentajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä kauteen ja pelaajiin. Pojat ovat kehittyneet nuorina urheilijoina ja kasvaneet ulos pikkupoikien saappaista. Vanhemmat puursivat talkootyöllä ja tukijoita hankkimalla taloudelliset edellytykset joukkueen toiminnalle. ”Poikien menestys takaa hyvän jatkon joukkueelle!” tuumii joukkueenjohtaja Jyrki Pyykönen.

Joukkue saavutti saman sijan piirisarjassa myös viime vuonna. Jokohan ensi vuonna sijoitus paranee? Poikien matka kohti isompia areenoita ja haasteita jatkuu keveämmällä jalkapallon talviharjoittelulla ja muilla talvilajeilla.

Pasi Gynther
© 2008 RoPS

Luettu 1878 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Miesten Ykköstä ja Naisten Kakkosta. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
Matti Poikajärvi
  +358 405 388 325
  matti.poikajarvi@rops.fi

Toiminnanjohtaja
Jari Näsman
  +358 505 990 309
  jari.nasman@rops.fi