Omassa C-15 piirisarjassamme loistavasti tänä vuonna menestynyt joukkueemme (Ennen kevätkauden viimeistä peliä toisena, pisteen päässä kärkipaikasta) otti ennakkoluulottomasti kovan haasteen vastaan ja nälkäinen joukkueemme voittikin kolme alkulohkon ensimmäistä peliä puhtaasti maalierolla 8-0. Neljännessä alkulohkon pelissämme huono tuurikin puuttui peliin ja loukkaantumisien, myrskyisien, sateisien , taisteltujen hetkien jälkeen ja yhden hylätyn maalimme jälkeen hävisimme 0-1 Norjalaiselle Kvalöya Sk:lle.
Valitettavasti tuo puuttuva maali pudotti meidät pisteen päähän lohko kakkoseksi ja ensimmäisessä pudotuspelissä saimme vastaamme jäätävän kovan Assi If:n. Loukkaantumisiemme seurauksena emme saaneet enää kentälle 100%:sti voittavaa joukkuetta ja uskomattoman kovan taistelun jälkeen tyttömme hävisivät ottelun 2-1 . Lisää loukkaantumisia ja viimeisessä ottelussa hävisimme 0-1 jälleen tiukkojen hetkien jälkeen.
Sijoituimme turnauksessa sijoille 12-16, mikä on uskomattoman mahtava suoritus joukkueeltamme.
Kokonaisuutena tyttömme pelasivat kaunista, vahvaa, taistelevaa ja maltillista taitojalkapalloa. Kansainvälisen jalkapallon fyysisyys tuli esiin merkittävänä eroavaisuutena omiin sarjapelihimme. Ilman avainpelaajiemme loukkaantumisia olisimme pystyneet alkusarjan loistavalla asenteella taistelemaan väkivahvan sarjan voittopeleissä. Mahtava turnaus tytöiltämme!
Loppuajatuksena turnauksesta: Jos haluamme menestyä kovatasoisissa kansainvälisissä turnauksissa, täytyy mahtavassa joukkueessamme olla loukkaantumisien varalle vielä lisää kovatasoista pelaajamateriaalia. Toivoa sopiikin että saisimme harjoittelurinkiimme Rovaniemen lähialueilta lisää jo pelaajan hyvät perustaidot omaavia pelaajia. Haluamme jatkaa loistavaa kehitystämme joukkueena ja vuodelle 2013 tähyämmekin jälleen haasteellisiin kansainvälisiin turnauksiin, sekä 2013 pelattavan aluesarjan menestyksekkääseen läpiviemiseen.
Joukkueessa pelasivat: Noora Ankkuri(mv), Emilia Härkönen(c), Milla Aatsinki, Linda Alanentalo, Henni Rautajoki, Venla Viertola, Laura Pasanen, Amanda Honkanen, Ronja Vedenoja, Sandra Vallas, Olga Haataja, Julianne Arviranta, Camilla Kyyriäinen, Iida Savolainen, Laura Kelahaara, Lumi-Tuulia Holm, Moona Kiistala, Saara Rautajoki, sekä mukana turnauksessa toipilaana Veera Kainulainen ja varalla, sekä joukkueen Maskottina -00 tytöistä Anna-Sofia Pasanen.
Pelissä mukana: Valmennustiiminä Erkki Ollila, Juha Ruotsalainen. Ismo Pasanen(JOJO).
Huoltajina: Tuija Arviranta ja Marjo Pasasen