ROPSKAUPPA.FI                              
lauantai, 25 heinäkuu 2009 14:30

Otteluennakko: RoPS - Lahti

Kirjoittanut
Arvostele tätä artikkelia
(0 ääntä)
Asetelma: Tukalassa asemassa liigan häntäpäässä oleva RoPS voi kotonaan voittaa kaikki liigajoukkueet, eikä viime kauden pronssimitalisti Lahtikaan tee tässä poikkeusta. Lahti on yhä ilman vierasvoittoa sarjassa, eivätkä europelien rasitukset voi olla näkymättä joukkueen otteissa, ja kokoonpano onkin tavallista vaikeammin arvioitavissa. Tuleva Brügge-ottelu voi myös jo pyöriä lahtelaisten mielessä. Litmanen tuskin on edes reissussa mukana.

Taktiikka: RoPS on löytänyt toimivan hyökkäyssysteemin, jossa keskeisessä roolissa ovat taiturimainen Mwaba ja nopeat Musonda, Chibwe ja Okodugha. Parhaimmillaan pallo liikkuu todella tehokkaasti ja samalla näyttävästi, ja koko hyökkäyskalusto pystyy ohittamaan vastustajan puolustajia helposti. Puolustuspäässä sitten ongelmia riittääkin, erityisesti vasen laita tulee olemaan helteessä nopeitten lahtelaisten kanssa. Ratkaisu vasemmaksi pakiksi voisi olla Okodugha, jolloin keskenkuntoinen Mweetwa on heitettävä piikkiin. Lahti puolustaa erittäin kurinalaisesti kahdeksalla miehellä, ja RoPSin hyökkäys joutuukin todelliseen testiin. Lahden hyökkäyspeli on ollut liiaksi riippuvainen Litmasen pelaamisesta. "Kuninkaan" ollessa kentällä ei variaatioita puutu, mutta säästeliäästi pelaavan maestron ollessa sivussa peli on usein puuduttavaa jauhamista. Vaarallisimmillaan Lahti on erikoistilanteissa, jotka tuottavat kovan uhkan RoPSin hivenen epävarmalle puolustukselle.

Seuraa tätä: Ville Syväjärvi pelasi viimeksi liigassa kaudella 2005. Kaudet 2007 ja 2008 menivät enemmän tai vähemmän "telakalla" Kakkosessa ja Kolmosessa. Paluu liigakentille on ollut vahva, vaikka kuntopohja on kovilla liigavauhdissa. Syväjärvi on puolustuspään yleismies, joka pelaa järkevästi omilla vahvuuksillaan, eikä yritäkään taitotasolleen liian vaikeaa peliä. Syväjärvi on pelannut paljon laitapuolustajana, mutta omin paikka on silti keskikentän pohjalla rikkovassa roolissa. Ajoittainen turha höntyily tuo paljon kortteja, mutta taistelijana Syväjärvi on vailla vertaa.

Arvio: Lahti on tasapeliherkkä joukkue ja se voi olla tyytyväinen pisteeseen. RoPS ei ole, ja tekee kaikkensa koko potin eteen.

Markku Saukko
© 2009 Lapin Kansa

Luettu 1486 kertaa

Tietoa meistä

Rovaniemen Palloseura on Lapin suurin urheiluseura sekä Pohjois-Suomen johtava jalkapalloseura. Edustusjoukkueemme pelaavat Ykköstä sekä Miehissä että Naisissa. Akatemiajoukkue RFA pelaa Miesten Kakkosessa ja Naisten kakkosjoukkue samoin Naisten Kakkosessa. Toimintamme pohja on yli 1000 junioripelaajassamme, joille haluamme luoda turvallisen harrastusympäristön sekä tavoitteellisille pelaajille selkeän polun aina kansainvälisille kentille saakka.

Ota yhteyttä

Puheenjohtaja
  risto.niva(@)rops.fi
 +358 400 694 774

Myyntijohtaja
  petri.jaatinen(@)rops.fi
 +358 400 584 227